Raivoisa tuli tuhosi historiallisen kuvauspaikan

Tuttu mm. Peaky Blinders -sarjasta.

3.3.2022 22:15

Pohjois-Englannista kuuluu ikäviä. Yorkshiren alueella sijaitseva, 1860-luvulta peräisin oleva kiinteistö joutui tänään tulen armoille. Historiallinen Dalton Mills on toiminut kulissina mm. Peaky Blinders– ja Downton Abbey -sarjoissa.

Palo riehuu paikalla edelleen, ja on tiettävästi vallannut Dalton Millsin kokonaan. Alueen asukkaita on pyydetty pysyttelemään sisätiloissa ja pitämään ovet sekä ikkunat kiinni. Alkujaan Dalton Mills oli alueen suurin tekstiilitehdas, mutta se on viimeksi palvellut toimistoina ja studioina. Vanhaa tehdasta oli saneerattu tätä toimintaa varten suurella vaivalla.

Dalton Millsiä kohtasi tulipalo myös vuonna 2011. Tuolloin kyse oli tuhopoltosta, joka nieli yhden tehdasrakennuksen siivistä. Nyt käynnissä olevan palon syytä ei ole vielä selvitetty.

Takaisku on jo toinen pienen ajan sisällä Britanniassa kuvattavien tuotantojen osalta. Netflix-sarja The Crownin tuotanto koki harmia niin ikään Yorkshiressa, kun sen käyttöön varattua esineistöä varastettiin. N. 178 500 euron arvoiseksi arvioituun ryöstösaaliiseen kuului mm. vuonna 1897 valmistetun Fabergé-munan jäljennös.

 

Lähteet: Variety, The Wrap, The Yorkshire Post

Lisää luettavaa