Rami Malek palkittiin Freddie Mercuryn roolistaan – teki puheessaan huomattavan kannanoton

Malek on nyt vahvoilla myös Oscar-palkinnon voittajaksi.

Rami Malek palkittiin eilen ansaitusti parhaan miesnäyttelijän BAFTA-palkinnolla roolistaan Queen-solisti Freddie Mercuryna elokuvassa Bohemian Rhapsody.

Kiitospuheessaan Malek kiitti nöyrästi Brittien elokuva-akatemiaa, elokuvan tuottajia, näyttelijöitä, työryhmää, paikalla olleita Queen-yhtyeen jäseniä, yhtyeen alkuperäistä nokkamiestä Freddie Mercurya sekä ohjaaja Dexter Fletcheriä.

Sen sijaan Malek ei huomioinut sanallakaan Bohemian Rhapsodyn alkuperäistä ohjaajaa Bryan Singeriä, joka sai potkut kesken tuotannon ”epäluotettavan ja epäammattimaisen” käytöksen takia. Malek oli pitkään hiljaa Singeriin liittyvissä asioissa, mutta on sittemmin myöntänyt, ettei ohjaajan kanssa työskentely ollut lainkaan miellyttävää.

Tässä tapauksessa lähes koko elokuvan ohjanneen Singerin jättäminen pois kiitoksista lienee Malekin tapa irtaannuttaa itsensä Singerin ympärillä pyörivästä kohusta. Singeriä kohtaan on esitetty useampia syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta ja hyväksikäytöstä.

Lähde: Screen Rant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut