Ranskalaisen terrorismielokuvan julkaisu vaakalaudalla Pariisin iskujen vuoksi

14.11.2015 16:40

Ranskassa on ensi keskiviikkona määrä tulla ensi-iltaan terrorismiaiheinen trilleri Made in France, mutta viimeyön iskujen jälkeen elokuvan julkaisu ei vaikuta kovin soveliaalta. Nicolas Boukhriefin ohjaaman elokuvan julisteita aseesta ja Eiffel-tornista on jo esillä Pariisin metroasemilla ja bussien kyljissä, mikä ei varmasti paranna kaupunkilaisten mieltä.

Tuotantoyhtiö Pretty Pictures täytyy tehdä pian päätös siitä, jättääkö se elokuvan julkaisematta tai editoidaanko siitä kenties vähemmän väkivaltainen versio. Elokuvassa on esimerkiksi kohtauksia, jossa islamististen äärijärjestön edustajat ampuvat ranskalaisia poliiseja.

Kyseessä ei olisi ensimmäinen kerta, kun elokuvan ensi-iltaa jouduttaisiin siirtämään terrori-iskujen vuoksi. Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän Sivulliset uhrit -elokuvan ensi-iltaa siirrettiin aikanaan syyskuun 11. päivän vuoksi lokakuulta vuoden 2002 helmikuulle.

Perjantai 13. päivää seuranneen yön traagiset tapahtumat Pariisissa ovat järkyttäneet ihmisiä ympäri maailman. Ylen mukaan Isis-järjestön tekemissä iskuissa on kuollut ainakin 127 ihmistä.

Lähde: Variety
(Episodi/SK)

Lisää luettavaa