Se kyyti on Aaron Eckhartin ja sir Ben Kingsleyn pilotoima lentokone, joka rysähtää keskelle Tyyntä valtamerta. Renny Harlin näki Deep Waterin käsikirjoituksessa mahdollisuuden ikimuistoiseen toimintadraamaan täynnä fyysisiä stuntteja.
– Minua miellytti eeppisen mittakaavan ja intiimin tarinan yhdistelmä, Harlin toteaa. – Toisaalta se on selviytymisspektaakkeli pakkolaskuineen ja haihyökkäyksineen, toisaalta se kertoo ihmisistä siinä tilanteessa. Peloista, syyllisyydestä, rakkaudesta ja velvollisuudentunteesta ääriolosuhteissa.
– Monet tarinan elementit muistuttivat minua Hollywoodin klassisista katastrofielokuvista 70-luvulta: SS Poseidonin seikkailu, Liekehtivä torni, Kiitorata… Se on ainutlaatuinen lajityyppi, koska ne eivät olleet vain efektispektaakkeleita, ne rakensivat hahmogalleriaansa ja saivat välittämään heistä. Deep Water oli mahdollisuuteni tehdä samaa – ja pitää hauskaa.
Deep Wateria kuvattiin pääasiassa Uudessa-Seelannissa, joitakin kohtauksia tehtiin Kanariansaarilla. Harlin luotti stuntteihin ja käytännön efekteihin cgi:n sijaan. Elokuvan tekeminen toi hänelle mieleen vanhat hyvät ajat.
– Juureni ovat kauhussa. Äitini vei minut katsomaan kauhuelokuvia, kun olin hyvin nuori ja olen aina tuntenut vetoa niihin. Mutta sydämeni sykkii toimintajännäreille. Se on kerronnallisesti jotenkin niin tyydyttävä lajityyppi.
– Sain tehdä vakuuttavimman pakkolaskun ikinä, ja kun tyypit ovat vedessä haiden ympäröiminä, ne mekaaniset ja fyysiset haasteet ja hahmojen kohtaama draama saivat tajuamaan, kuinka paljon rakastan tätä genreä.
Karaktäärikaarti
Arkkityyppisten katastrofielokuvien kunnioittaminen oli tärkeää, mutta yhtä oleellista oli oikean näyttelijäkaartin löytäminen.
– Mietimme, miten teemme Aaronin ja Benin hahmoista todellisia. Emme halunneet supersankareita, päinvastoin, Harlin toteaa.
– Benin omia polkujaan kulkenut hahmo on eläköitymässä, ja hän alkaa tarinan mittaan ymmärtää, että säännöt eivät välttämättä ole pahasta. Aaronin hahmolla on perhetilanne päällä. Ei tyypillistä erokuviota, mutta jotain on tekeillä lasten kanssa. Hän rakastaa perhettään, mutta hän pakoilee vastuuta. Hän hyväksyy lentoja ansaitakseen rahaa, mutta se pitää hänet poissa kotoa. Hän oppii ottamaan vastuuta kaikista koneessaan. Se oli minulle elokuvan sydän.
– Kaikki Aaronin hahmon yhteydet matkustajiin, erityisesti Coraan, pikkutyttöön, joka tavallaan näyttää hänelle peilistä hänen oman elämänsä. Se osui minuun, koska minulla on kaksi alle nelivuotiasta lasta ja kolmas tulossa, Harlin kertoo.
Harlin halusi linkittää hahmoja temaattisesti 70-luvun elokuviin, kuten Angus Sampsonin esittämä Dan.
– Tiesin Anguksen Mad Max: Fury Roadista ja Furiosasta. Puhuimme paljon Danista ja annoin Angukselle paljon liekaa. En halunnut yksiulotteista hahmoa, joten teimme kohtauksia, jotka näyttävät, että Dan on vain hieman itsekäs ja kiinnostunut vain omasta selviytymisestään. Hän toi elokuvaan myös huumoria. Angus oli hyvien ideoiden aarrearkku.
Kiivasluonteista Beckyä esittävä Kate Fitzpatrick edusti kokemuskaaren toista päätä.
– Kate on australialainen teatterinäyttelijä, joka on tehnyt elokuvia ja tv:tä vuosikymmeniä. Oli kuin olisin ollut Gloria Swansonin tai jonkun muun elokuvien kultakauden suurten daamien seurassa, Harlin hehkuttaa.
– Kate ei ollut juuri työskennellyt viime aikoina, mutta kun häntä ehdotettiin sanoin heti, että juuri hänenlaistaan etsin! Katen Becky on SS Poseidonin seikkailun Shelley Winters tai Kiitoradan Helen Hayes. Hän painoi töitä, oli vedessä pitkiä aikoja, teki fyysisesti vaativia kohtauksia eikä ikinä valittanut.
– Vaikka rakastan spektaakkelia ja elokuvissani on paljon veteen liittyviä, haastavia kohtauksia, pidin Deep Waterissa hetkistä, joissa ihmisyys ja näyttelijätyö nousivat esiin. Muistan yöt, jolloin kuvasimme uppoavaa polttoainesäiliötä. Aaronin oli uitava pelastamaan pientä Cora-tyttöä ja saada tämä jatkamaan taistelua. Meillä oli tuuli- ja aaltokoneet, valtavat valot ja nosturit, vesisäiliö ja konelavaste, mutta keskiössä oli kahden ihmisen keskustelu. Kun ainoa prioriteetti on selviytyminen, näemme rohkeutta, itsekkyyttä, uhrautuvaisuutta, huumoria… koko inhimillisen skaalan.
Lue myös: 80-vuotias Cliffhanger-tähti teki historiaa – ensimmäinen pysti tuli 53 vuotta sitten
Lue myös: Jim Carrey katuu vain yhtä rooliaan – leffa lisättiin juuri Netflixiin
– On valtavasti leffoja, joissa teinit lomailevat, ryyppäävät ja lähtevät seikkailuun ja sitten jotain tapahtuu ja hait syövät heidät. Kaikella kunnioituksella, ne ovat hyvin yksinkertaisia ja panostavat vain yhteen asiaan. Toivon todella, että yleisö arvostaa Deep Wateria, jossa on nuoria ja vanhoja sekä uhrautumisen ja kasvun tunteellisia hetkiä. Toivon, että he sanovat: ”Näin Deep Waterin ja pelkäsin, nauroin ja itkin.”
Oikeita valintoja
Deep Waterin logistiikka ja hienosäätö vaativat Harlinin koko lähes 40-vuotisen kokemuksen. Hän sai iskeä kätensä moniin asioihin, joita on aina rakastanut elokuvien tekemisessä.
– Kun rakensimme konetta, mietimme miten se menee palasiksi ja miten ihmiset sinkoutuvat ulos tavaroiden lennellessä sisä- ja ulkopuolella. Halusin siitä todellista ilman visuaalisia efektejä. Koneesta ei lennä digi-ihmisiä vaan oikeita stunthenkilöitä mekaanisten viritysten viskomina.
– Pakkolasku oli vaikein homma, se oli haastavaa ja vaarallista. Toiseksi haastavin oli koneen palasten rakentaminen altaaseen. Sen oli oltava tarpeeksi syvä tarpeisiimme mutta myös sopivan matala, jotta pystyimme työskentelemään siinä koneen hiljalleen upotessa. Siellä oli koko työryhmä, kamerat, valot, nosturit, ja silti sen piti näyttää lilluvan keskellä ei mitään. Rakastin sitä haastetta.
– On tiedettävä tarkkaan, mitä haluaa, Harlin valistaa. – Usein voima on yksityiskohdissa. Koneen pudottua näemme matkustamossa kuolleita ja loukkaantuneita. Jotain tuntui silti puuttuvan. Yksivuotias tyttäreni oli tuolloin kuvauspaikalla, ja sanoin: ”Sorry, kulta, isi tarvitsee vähän nukkeasi.” Laitoin nuken lillumaan etualalle kameran kulkiessa pitkin käytävää. Se kertoi niin paljon ja vihjasi tulevasta.
Myös ääneen panostettiin alkaen myrskytuulimaisista efekteistä koneen menettäessä paineistuksensa itse rysähdykseen asti.
– Sitten olivat meren äänet ja makohaihin liittyvä äänisuunnittelu, jonka piti kertoa niiden läsnäolosta olematta liian ilmiselvä. Se vei kuukausia. Makot voivat kasvaa uskomattomiin mittoihin, ja niillä on enemmän hampaita kuin valkohailla, Harlin perustelee.
– Valkohailla on rivissä kolmoita, makoilla kuin ruusun terälehdet, kerroksittain koukkumaisia hampaita. Halusin Deep Waterin kautta esitellä vähän erilaisia haita.
Kuvat ja haastattelut SF Film Finland Oy. Toimittanut Jouni Vikman.