Roisissa The Boys -sarjassa nähdään pian punaista – ensimmäinen kuva uudesta supersankarittaresta esiteltiin

Pukuosasto esittelee taitojaan!

6.11.2021 15:00

Vuonna 2019 käynnistynyt The Boys on noussut yhdeksi Amazon Primen suosituimmista sisällöistä kahden tuotantokautensa aikana. Se kertoo joukosta alamaailman kapinallisia, jotka koettavat saada korruptoituneet supervoimaiset ”sankarit” vastuuseen tekemistään vääryyksistä. Verisen satiirisarjan kolmas kausi on parhaillaan jälkituotannossa ja nyt tekijätiimi päätti hemmotella odottavia fanejaan kuvalla uudesta sankarittaresta, Crimson Countessista.

Punaisen kreivittären roolissa tullaan näkemään Laurie Holden (Salaiset kansiot, The Walking Dead). Hän on innoissaan saadessaan viimeinkin paljastaa hahmonsa upean lookin: tuliset hiukset yhdistettynä itse asun moninaisiin punaisen sävyihin. Lähes kaikki sarjan supersankarit ovat satiirisia versioita tutuista superhahmoista – esimerkiksi Homelander (Anthony Starr) on kuin Teräsmies ja Deep (Chase Crawford) kuin Aquaman – eikä Holdenin Crimson Countess ole poikkeus tässä suhteessa. Tässä kohtaa inspiraationa on toiminut Marvelin taikavoimainen Kostaja Scarlet Witch.

Sarjan luoja Eric Kripke (Supernatural) hehkuttaa myös omassa sosiaalisessa mediassaan Holdenin liittymistä supertiimiin: ”Odottakaa vain kunhan näette Laurien pelottoman suorituksen!” Crimson Countess tulee todennäköisesti jakamaan ruutuaikaa kolmannen tuotantokauden toisen uuden hahmon, Jensen Acklesin (Supernatural) esittämän Soldier Boyn, kanssa, sillä heidän kumpaisenkin hahmot kuuluvat alkuperäissarjakuvissa omaan Payback-superjoukkoonsa.

The Boysin kaksi ensimmäistä tuotantokautta ovat katsottavissa Amazon Prime -suoratoistopalvelussa. Kolmannen kauden ensi-iltapäivä ei ole vielä tiedossa.

Alla sarjan virallinen traileri.

Lähde: Gizmodo

Lisää luettavaa