Oscar-gaala sai Yhdysvalloissa historian heikoimmat katsojaluvut

Katsojaluvut romahtivat.

11.2.2020 16:04

Vuoden 2020 Oscar-gaala järjestettiin toista kertaa peräkkäin ilman juontajaa. Mutta siinä missä viime vuonna katsojaluvut Yhdysvalloissa nousivat, tuli nyt takapakkia.

Oscar-gaalan katsojaluvuksi Yhdysvalloissa on ilmoitettu 23,6 miljoonaa, mikä on kaikkien aikojen heikoin lukema. Viime vuonna katsojaluku oli 29,6 miljoonaa.

Tätä ennen kaikkien aikojen heikoimmat luvut tulivat vuonna 2018. Silloin katsojia oli 26,5 miljoonaa.

Oscar-gaalaa yritettiin piristää vetävällä alkunumerolla ja Eminemin yllätysesiintymisellä, mutta niistä ei löytynyt riittävää vetoapua. Eminemin ilmestyminen ruutuun ei aiheuttanut välitöntä somepöhinää ja siitä syntyvää katsojapiikkiä vaan lähinnä hämmennystä.

Vaikka luvut olivat ennätysalhaalla, Oscar-gaala oli silti Yhdysvalloissa katsotumpi kuin Grammy- ja Golden Globe -gaala.

Ensi vuonna on kuitenkin keksittävä jotain, jotta katsojaluvut saadaan nousuun. Onkin hyvin mahdollista, että uutta juontajaa etsitään kuumeisesti.

Gaalan voi katsoa suomeksi tekstitettynä Yle Areenasta.

Lähde: Indiewire

Lisää luettavaa