Roman Polanskin uudessa elokuvassa tullaan näkemään John Cleese ja Mickey Rourke – Mustan komedian kuvaukset pian purkissa

Mielenkiintoinen projekti.

25.5.2022 11:01

Variety uutisoi, että ohjaaja Roman Polanskin uusi elokuva on parin viikon kuvausten jälkeen purkissa. The Palace on musta komedia, joka sijoittuu Sveitsin alpeilla sijaitsevaan hotelliin, jossa ison rahan seurapiirit juhlistavat milleniumin vaihdetta. Elokuva tapahtuu vuorokauden aikana.

Elokuvassa nähdään muun muassa saksalainen Ihmeotukset-tähti Oliver Masucci, Fanny ArdantJohn CleeseJoaquin De AlmeidaMickey RourkeViktor Donbronravov ja Fortunato Cerlino. The Palace on käsikirjoitettu yhdessä Jerzy Skolimowskin kanssa, joka oli mukana käsikirjoittamassa Polanskin esikoiselokuvaa Veitsi vedessä (1962).

Vaikka ohjaaja on saanut työskennellä Ranskassa rauhassa, tällä kertaa rahoitus on ollut tiukassa – elokuvan italialaisen tuottajan mukaan The Palace ei ole vielä saanut penniäkään ranskalaista rahoitusta. Hän on myös huolissaan siitä, kun Polanskin ylistetty Upseeri ja vakooja -elokuva jäi ilman levitystä Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia