Rooney Mara luulee yhä olevansa Lisbeth Salander

16.11.2015 16:43

Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Sony on palkannut käsikirjoittaja Steve Knightin adaptoimaan neljännen Millennium-kirjan, Se mikä ei tapa, elokuvaksi.

Tarkoituksena oli, että studio tavallaan aloittaisi sarjan alusta hankkimalla projektille uuden ohjaajan sekä vaihtamalla näyttelijät. Samalla lähti kiertämään huhu, jonka mukaan Ex Machina -elokuvassakin nähty Alicia Vikander olisi ehdolla Lisbeth Salanderin haluttuun rooliin.

David Fincherin The Girl With the Dragon Tattoo -elokuvassa Salanderia näytellyt Rooney Mara ei kuitenkaan ole vielä luopunut roolista, vaan olettaa pukeutuvansa mustiin vielä jatkossakin.

”Aion tehdä sen, ellei joku sano jotain muuta. Ja saatan silti tehdä sen”, Mara sanoo.

Studio oli alun perin Maran palkkaamista vastaan, mutta ensimmäisellä kierroksella Fincher sai tahtonsa läpi. Mara pokkasi roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Lähde: E!

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa