Ruotsalaisohjaaja halusi tehdä viime vuoden ison scifi-blockbusterin – olisi tehnyt yhden ison muutoksen

Jennifer Lawrencen ja Chris Prattin tähdittämä scifi-elokuva olisi ollut hyvin erilainen Force Majeure -ohjaajan käsissä.

Ruotsalaisohjaaja Ruben Östlund (Play, Force Majeure) kuvaa parhaillaan ensimmäistä englanninkielistä elokuvaansa, The Squarea, jonka pääosissa nähdään Dominic West (The Wire, The Affair) ja Elisabeth Moss (Mad Men). Provosoivista elokuvistaan tunnettu ohjaaja ei halua kuvata tappamista ja murhia elokuvissaan, joten siirtyminen Yhdysvaltoihin ei ole ollut itsestäänselvyys.

Varietyn haastattelema Östlund kertoo Force Majeuren jälkeen saaneensa useita käsikirjoituksia, jotka olivat lähinnä perinteisiä trillereitä ja rakkaustarinoita. Yksi projekti herätti kuitenkin Östlundin mielenkiinnon.

”Oli yksi elokuva, jonka todella halusin, mutta se on jo tehty. Se oli Passengers. Mutta halusin muuttaa sen alkuaseteleman. Päähenkilö on mies, joka herää avaruusaluksessa sellaisesta kapselista. Halusin laittaa hänen perheensä yhteen sellaisen nukkumiskapseliin – hänen vaimonsa ja lapsensa. Ja sitten tulee ongelma: Hän tulee kuolemaan sillä aluksella, koska matka kestää 300 vuotta. Jos hän herättää lapsensa, he kuolevat avaruusalukselle, eivätkä pääse planeetalle, jolle ovat matkalla. Jos hän herättää vaimonsa, hänen lapsillaan ei ole äitiä, kun he saapuvat määränpäähänsä. Joten tietenkin miehen pitää herättää joku toinen nainen, koska hän ei halua olla yksin. Ja sitten hän voi selailla näiden naisten kuvia kuin Tinderissä. SEllaisten asioiden esiin tuominen olisi ollut oleellista nykyaikana. Mutta kun esitin tämän idean tuottajille, he taisivat vähän säikähtää”, Östlund kertoo.

The Square on taidemaailmaan sijoittuva satiiri museosta, jossa amerikkalainen nykytaiteilija esittelee uusinta, epäitsekkyyttä käsittelevää teostaan.

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut