Moni Justice Leaguen jäsen sai oman esittelyelokuvansa jo ennen yhteistä seikkailua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. The Flash nostaa Ezra Millerin esittämän suositun sankarin ensimmäistä kertaa eturiviin. Ohjaaja Andy Muschietti lupaa eeppistä spektaakkelia, jossa on myös huumoria ja sydäntä. Flashin kyky taivuttaa aikaa ja muuttaa menneisyyttä yhdistää ikonisia DC-hahmoja eri aikajanoilta.
Suomessa Salama-nimelläkin sarjakuvissa kulkenut hahmo on erityiskohtelunsa ansainnut. Käsikirjoittaja Gardner Fox ja piirtäjä Harry Lampert esittelivät ”ajatusta nopeamman” hahmon ensimmäistä kertaa vuonna 1940 Flash Comics -lehden ykkösnumerossa. Vuonna 1961 Fox teki yhteistyössä taiteilija Carmine Infantinon kanssa sarjan Flash of Two Worlds, jossa Flashista tuli ensimmäinen sarjakuvasankari, joka leikitteli multiversumin ajatuksella, kun sen ajan Barry Allen matkasi tapaamaan mennyttä versiotaan. Se oli vallankumouksellinen keksintö, joka vaikuttaa supersankaritarinoihin tänäkin päivänä.
Sisko ja sen veli
Viimeistään Se-elokuvillaan itsestään kaikkien tunteman ohjaajan tehnyt Andy Muschietti tunsi vetoa massiivisen toimintaseikkailun pinnan olla olevaan tunteellisen ytimeen.
– Se on tarina lapsesta ja äidistä. Ilman sitä ei olisi ollut minkä päälle rakentaa. Sellaista arvostan ja sellaisia elokuvia haluan tehdä. Siinä oli tarpeeksi voimaa synnyttää tällainen ulottuvuuksien välinen seikkailu.
Muschietti kuvailee supersankarielokuvaa matkaksi lapsuuteensa.
– Silloin minulla oli vahvempi yhteys sarjakuviin. Samalla tavalla kuin [Stephen Kingin] Se liittyi teinivuosiini. Kirja oli ollut sydämessäni kauan. The Flash vei minut vuosiin, jolloin ostin sarjiksia, pääasiassa Supermania ja Batmania, mutta Flash oli aina mukana. The Flash oli kaunis haaste ja nostalgiatrippi.
Veljensä elokuvia tuottava Barbara Muschietti tunnustaa myös rakastaneensa DC-sarjiksi pikkutytöstä lähtien.
– Flashissa on jotain lapsenomaista, joka varmaan vetosi lapseen. Supersankarit ovat niin vahvoja ja voittamattomia, ja he rakentavat ympärilleen muurin. Se on Flashin vastakohta. Hän rakastava ja hauska, avoin ja vaatimaton. Arvostan sitä ihmisissäkin, joten Flash on suosikkisupersankarini, koska hän on mitä inhimillisin.
Projektin kokoluokka oli sisaruksille aivan uusi kokemus.
– Kun teimme Maman, kuvasimme 42 päivää. Se vei 60 päivää ja jatko-osa 80. Siihen asti pystyin pyörittämään aikataluja päässäni. Tässä ei toivoakaan! Kaltaiseni kontrollifriikin tuottajan oli opittava käsittelemään sitä palasina ja oppia matkan varrella. Olimme kanssatuottajani Michael Discon kanssa tiimi. Olen tuottanut yksin monta kertaa, mutta tässä se ei olisi onnistunut ilman hänen apuaan.
– Työskentelen veljeni kanssa, koska ihailen häntä. Olen omistanut ammatilaiselämäni yhteistyölle hänen kanssaa, koska uskon täydestä sydämestäni häneen taiteilijana. En nytkään yllättynyt, koska tiesin hänen pystyvän siihen. Olen ylpeä veljestäni, joka on ohjannut tämän mittaluokan elokuvan.
Eri ikäluokan sankarit
Andy Muschietti yllättyi tavatessaan Flashia esittävän Ezra Millerin ensimmäistä kertaa.
– Minulle selvisi, että hän on melkoinen koomikko. Tokihan Ezra on välittänyt Barry Allenin huumoria aiemmissa elokuvissa, mutta tässä hän ei ole vain päähenkilö, hän esittää kahta versiota Barrystä. Hän sai sen näyttämään helpolta. Tämä oli ehkä palkitsevin yhteistyöni näyttelijän kanssa.
Hänen siskonsa on samaa mieltä.
– Ezran elinvoimaisuus ja sinnikkyys loivat juuri sen Flashin, joka Andyllä ja minulla oli unelmissamme. Olen nähnyt monia töitä paiskivia näyttelijöitä, mutta Ezra oli oma lukunsa. Hän on kuvassa 80 prosenttia ajasta näytellen kahta hahmoa, joten käytännössä hän teki kaksi elokuvaa samassa ajassa kuin me yhden.
– Andy on lahjakas ohjaaja, joka ymmärtää tunnepuolen elementtien päälle. Samalla hänellä on loistava huumorintaju ja hän ymmärtää kuinka herättää maailma henkiin visuaalisesti. Eli täydellinen valinta The Flashiin, Ezra Miller vastaa kehuihin.
Michael Keatonilla on ilmeisesti hyvä pokerinaama, sillä aluksi Andy Muschietti kuvitteli, ettei tämä ollut lainkaan kiinnostunut siitä, mitä hän tältä halusi.
– Lopuksi tajusin, että olimme molemmat innoissamme. Hän oli hyvin utelias Batmanin rooliin palaamisesta. Lähdimme mielikuvitusmatkalle pohtien ensimmäiseksi, miltä hahmo näyttäisi tätä nykyä. Aloimme puhua hänen erakkoudestaan, miltä hänestä tuntuisi 25 vuotta sen jälkeen, kun olemme viimeksi nähneet hänet. Se oli hauska haaste, johon hän heittäytyi täysillä. Luulen, että häntä kiehtoi, ettei kukaan ollut aikaisemmin ajatellut Batmania niin.
Barbara Muschietti muistelee prosessia tunteelliseksi.
– Oli kulunut noin 30 vuotta siitä, kun hän viimeksi oli pukeutunut asuun. Hän kertoi pikkupoikansa olleen silloin läsnä ja nyt tämä on aikuinen säveltäjä. Kun hän nyt pukeutui asuun – ja näytti edelleen upealta – hänellä oli mukanaan pojanpoikansa.
– Hänen ohjaamisensa oli hauskaa. Aloitimme aina keskustelemalla missä mennään tarinan, hahmon ja tämän kaaren suhteen. Yritin olla kunnioittava prosessissa, sillä kyseessä oli hänen hahmonsa ja kuvauspäivinä en pahemmin puuttunut asioihin, ohjaaja kertoo, ja hänen siskonsa keksii hyvän puolen 30 vuoden odotuksessa.
– Puvustajamme Alexandra Byrne näki valtavasti vaivaa tehdäkseen asusta mukavamman. Hän pystyi vihdoinkin liikuttamaan päätään ja jalkojaan!
Kahden maailman välissä
Rinnnakkaisista todellisuuksista koostuva multiversumi oli Muschietteille haaste mutta myös mahdollisuus.
– Se salli erilaisia maailmoja ilman konfliktia, kunnioitimme jokaisen Batmanin visuaalisuutta ja estetiikkaa. Keatonin tapauksessa ”loimme” Batmanin, joka oli jatkanut puuhiaan kymmenen vuotta sen jälkeen, kun olimme nähneet hahmon elokuvissa. Pyrimme tasapainottelemaan sitä kaikkea ja luoda turvallisen ympäristön improvisoinnille, huumorille, toiminnalle, seikkailulle, ohjaaja intoilee ja jatkaa: – Ja sitten leikkauksessa palasimme maan pinnalle ja tapoimme monia rakkaita lapsiamme.
– Aikamatkailu oli haaste. Barry tapaa nuoremman minänsä, aivan erilaisen version itsestään, joka ei ole kokenut vastoinkäymisiä ja haasteita, jotka odottavat. Ezran oli näyteltävä kahta aivan erilaista hahmoa. On tietysti hauskaa keksiä tällainen tarina, mutta teknisesti ottaen moni ei ymmärrä miten hankalaa sellaisen toteuttaminen on.
Lavastaja Paul Denham Austerberry lähti toteuttamaan Muschiettien visiota.
– Minun oli tutkittava elokuvaa edeltänyttä historiaa. Käytännossä on kaksi aikahaaraa, erityisesti kaksi elokuvaa, joita meidän oli kunnioitettava. Ensimmäinen oli Tim Burtonin Batman [1989], jonka maailman suunnitteli Anton Furst, jossa Batmania esitti Michael Keaton. Toinen oli Patrick Tatopoulosin toteuttama maailma Zack Snyderin elokuvassa, jossa roolissa oli Ben Affleck. Molemmissa on hyvin vahva muotokieli, ja keskenään hyvin erilainen sellainen. Paiskimme töitä tuodaksemme molemmat omaan elokuvaamme.
– Esimerkiksi Lepakkoluola on oleellinen osa elokuvaamme, ja se oli hyvin merkittävä ensimmäisessä elokuvassa. Ajat ovat erilaiset, samoin visuaaliset efektit ja budjetit. He käyttivät pienoismalleja ja mattemaalauksia kokonaisen luolan luomiseksi. Me pystymme luomaan modernilla teknologialla 360 asteen ympäristön.
– Tatopoulosin luomuksissa meillä on taas totaalisen erilainen kieli kaikkien ajopelien sun muiden suhteen. Vaikka halusin varmistaa, että maailmat pysyvät erillisinä, halusin niihin myös yhteistä virettä, jotta oma elokuvamme pysyisi koossa. Vaikka hypimme edestakaisin eri aikajatkumoissa, minusta yleisön pitää pystyä tunnistamaan yhtenäinen, koossapitävä visuaalinen maailma. Joten elokuvamme on sekoitus, eri asioiden sekasotku, jota olemme pistäneet ruotuun omaa tarkoitustamme varten, Austerberry summaa.
Suunnitelmat saattoivat myös muuttua lennossa matkan aikana.
– Alussa Supergirlin vankila oli ennemminkin muurien ympäröimä rangaistuslaitos Siperiassa. Ehdotin Andylle, että mitä jos se olisi jonkinlainen käytöstä poistettu sotilastukikohta. Se tarjoaisi enemmän mahdollisuuksia nostaa asioita esiin. Kun siitä tuli kylmän sodan tukikohta, se aukesi visuaalisesti. Bulgariassa tapahtui yksi hetki, josta Andy erityisesti piti, ja siitä tuli yksi referenssi, jonka hän halusi sisällytettävän myös asemalle, lavastaja kertoo esimerkkinä.
Äiti, poika ja avain
Sankariamme ajavaa äitihahmoa, Nora Allenia esittää espanjalainen Maribel Verdú.
– Barbara soitti agentilleni ja tapasin Andyn vähän myöhemmin. Puhuimme kolme tuntia ihan mistä tahansa: elämästä, tequilasta, tenniksestä, kokemuksista. Kolmen tunnin jälkeen puhuimme tästä projektista. Olin järkyttynyt, kun tajusin hänen tarjoavan roolia minulle. ”Miksi minä?” kysyin ja hän sanoi: ”Haluaisin Noralle sinun silmäsi ja olemuksesi.” Minä sanoin, että jos hän niin haluaa, olen mukana. Koska sen kolmen tunnin jälkeen tiesin, ettei hän olisi vain ohjaajani, hän olisi ystäväni.
Verdu yrittää pukea sanoiksi äidin ja pojan suhdetta.
– Tiedän, että he rakastavat toisiaan kovasti ja ovat onnekkaita, että heillä on toisensa. He myös pitävät toisistaan, heidän välinsä ovat täynnä naurua ja yhteisymmärrystä. Heillä on hauskaa keskenään, kun he vain laittavat pastaa, tanssivat ja laulavat. He ihailevat toisiaan.
Juuri tuo läheinen suhde saa Barryn testaamaan voimiensa rajoja ja aiheuttamaan aikajäristyksen, joka uhkaa tuhota koko maailmankaikkeuden. Ezra Miller perustelee hahmonsa ratkaisua.
– Barry kiduttaa itseään yrittäessään ratkoa menneisyytensä ongelmat. Tämä on hänen matkansa, hänen joka ei luovu toivosta, että hän pystyy siihen. Hänen toiveikkuutensa tekee hänestä rakastettavan, mutta hänen on löydettävä tasapaino sen ja tulevaisuuden mahdollistavan asioiden hyväksymisen välillä.
Miller pohtii, mikä erottaa nuoren Barry Allenin supersankari Flashista. Hän on samaa mieltä ohjaajansa kanssa tarinan ytimen inhimillisyydestä.
– Olen aina pitänyt siitä, että hän on haavoittuvainen eikä yhtä itsevarma ja ylimielinenkin kuin monet muut supersankarit. Supersankarina hän on teoriassa aika yksioikoinen, hän on vain nopea. Mutta yhdistettynä hänen älyynsä ja vietynä äärimmilleen se mahdollistaa moninaisia kykyjä ja voimia.
Miller kuvailee Flashia avaimeksi.
– Hän rikkoo valon nopeuden rajoja ja niin edelleen. Hän on mekanismi, jonka kautta koemme ja ymmärrämme DC-maailman multiversumia. Käytännössä sen idea tulee nykyaikaisesta kvanttiteoriasta. Se liittyy keskusteluun siitä, mitä todellisuus on, miten kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset todellisuudet ovat mahdollisia ja me tunnistamme sen, jossa satumme sijaitsemaan. The Flash tutkii sitä puolta hahmostani.
Ne toiset naiset
Kiersey Clemons esittää journalisti Iris Westiä, joka on Barryn lemmenkohde.
– Iriksestä on erilaisia versioita, mutta kaikissa on eri tavoin toteutuvaa voimaa ja vakautta. Minua kiinnosti, miten hän voi olla Barryn kanssa hellä ja empaattinen mutta silti myös kovaotteinen, intohimoinen journalisti.
– Meillä tuntuu olevan tärkeä pohtia kuka on sankari, kuka pahis. Se on selviytymismekanismi, kun olemme järkyttyneitä tai hämmentyneitä. Aina on löydettävä vihollinen ja hyvällä onnella sankarikin, joka välittää. Ihmiset tuntevat vetoa supersankaritarinoihin, koska ne tavallaan eheyttävät. Usein päivän pelastava tyyppi ei ole pidetyin ja ylistetyin hahmo. Heidän on todistettava itsensä yhä uudelleen, he ovat ulkopuolisia. Ulkopuolisuuden tunne ei häviä, kun valmistuu koulusta ja lähtee maailmalle. Elämä jatkuu entisellään, ja supersankarielokuvien maailma nostaa sen valokeilaan, Clemons pohtii tällaisten elokuvien viehätystä.
Maailmassa, johon Flash jää jumiin ei ole muita supervoimaisia ihmisiä. Se ei tarkoita, etteikö sielläkin olisi supervoimaisia olentoja. Sasha Calle pitää Kara Zor-Elin eli Supergirlin esittämistä suorastaan kunniana.
– Hän on niin erilainen sankari. Hän on kaunis ja vahva, mutta vaikka hän tulee avaruudesta, hänessä on ihmismäistä kompleksisuutta. Supergirl ei ole täydellinen sankari. Hän on koditon alien. Hän luulee löytäneensä Maasta turvapaikan, mutta hänet lukitaan selliin. Hän on kokenut kipua ja tuskaa, jopa menettänyt vanhempansa ja planeettansa. Hänessä oli kaikkea mitä ikinä olin halunnut näytellä, Calle hehkuttaa.
– Olimme Andyn kanssa samoilla linjoilla siitä, kuinka paljon halusimme hänen tutkivan ja löytävän ihmisyyttään. Alienina hän tuntee kymmenkertaiset paineet, kivut, vastuuntunteen ja yksinäisyyden. Supergirlin ulkoasun kehittäminen vaati paljon aikaa, ajatusta ja rakkautta, asuista kampaukseen ja maskeeraukseen mutta myös stuntteihin. Stuntit liittyvät paljon siihen, millainen hahmo on, miten hän toimiin. Kun minua promokuvattiin hahmossa, kysyin puvun luoneelta [Alexandra Byrneltä] onko hän iloinen ja ylpeä siitä. ”Ehdottomasti”, hän vastasi, enkä muuta toivonutkaan. Ja onhan se ihan älyupea asu.
Isosti mutta hauskasti
Käsikirjoittaja Christina Hodsonia arvelutti tunnetun ja rakastetun hahmon tarinaan tarttuminen.
– Minua kuitenkin innosti mahdollisuus kirjoittaa iso, universumia muuttava tarina, joka sisälsi intiimejä, persoonallisia hetkiä.
Kahdesta eri Barry Allenista kirjoittaminen tarkoitti tietysti myös kahdesta Flash-versiosta kirjoittamista.
– Se lisäsi vaikeusastetta mutta oli toisaalta tuplasti hauskaa. Pidin ajatuksesta, että jos matkustaa ajassa ja muuttaa yhden yksinkertaisen asian, voi syntyä kaksi täysin erilaista versiota samasta henkilöstä. Oli huippua leikkiä tavoilla, joilla kaksi Barryamme muistuttavat toisiaan ja ovat toisaalta toistensa täydelliset vastakohdat. Kuin äärimmäinen versio ärsyttävästä pikkuveljestä. Ärsyttävä sisko kun itse olen, oli aivan oikeasti hauskaa kirjoittaa niitä kohtauksia. Halusin kummastakin Barrystä tarpeeksi omanlaisensa persoonan, jotta heidän suhteensa tuntuisi samastuttavalta.
Andy Muschiettin kanssa työskentelystä Hodson nautti, koska molemmat olivat kohteensa todellisia faneja
– Andyn on aina niin tohkeissaan ja iloinen. Vietimme monia, monia tunteja vain keskustellen hahmoista, vitsaillen, väitellen aikamatkustuksesta ja multiversumien logiikkaa miettien. Andylla on myös kyky pallotella erilaisia sävyjä. On hetkiä, jotka ovat hauskoja ja hervottomia ja vähän älyttömiä, hetkiä täynnä oikeaa draamaa ja tunteita, on pelottavia pätkiä. Kaikki huikeissa lavasteissa ja keskellä ison koko luokan toimintaspektaakkelia.
Hodsonia naurattaa edelleen, kun hän muistelee oivalluksen hetkeä projektin alussa.
– Luulen, että tajusin lopullisesti, kuinka loistava yhteistyöprojekti tästä oli tulossa, kun keskustelimme avauskohtauksesta. Olin kirjoittanut ensimmäisen version, hauskan pikkuspektaakkelin, jossa Batman ja Barry pelastavat päivän. Andy veti minut sivummalle ja ehdotti konseptiksi baby showeria [amerikkalaistyyppiset vauvakutsut, joiden nimi kääntyy kirjaimellisesti myös vauvasuihkuksi]. ”Haluat siis 12 vauvaa putoamassa sairaalan kymmenennestä kerroksesta?!” varmistin. Sanomattakin lienee selvää, että meillä oli valtavan hauskaa kehittää siitä seuraavaa kaaosta…
Kuvat ja haastattelut: Warner Bros. Pictures
Toimittanut Jouni Vikman
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
