Satiirinen tv-sarja South Park joutui ongelmiin Trumpin valtaannousun vuoksi

Jaksoa muutettiin.

10.11.2016 03:12

South Park -tv-sarja tunnetaan ajankohtaisuudestaan ja kantaa ottavuudestaan. Aikataulu jaksojen tekemiselle on erittäin tiukka, jotta sarja pysyy ajan hermolla.

Tekijöille kävi tällä kertaa pieni moka, sillä he olivat tehneet valmiiksi jakson, jossa oletettiin että Donald Trump häviää presidentinvaalit. Vastoin odotuksia Trump voitti, joten jakso jouduttiin tekemään pikaisesti uusiksi.

Alkuperäisen jakson nimi oli The Very First Gentleman, jossa esimerkiksi Bill Clinton olisi valmistellut vierailua South Parkin peruskouluun. Uuden jakson nimi on Oh, Jeez.

Lähde: A.V. Club

Lisää luettavaa