Scarlett Johanssonin scifi-spektaakkeliin on löydetty pahis?

21.11.2015 12:46

Masamune Shirow’n vuoden 1989 Ghost in the Shell -mangasta tehtiin vuonna 1995 samanniminen animeleffa. Elokuva on vaikuttanut niin animaattoreihin kuin perinteisemmän elokuvan tekijöihin kautta maailman ja tulee sitä myös jatkossa tekemään.

Dreamworks on työstänyt omaa länsimaista versiotaan jo hyvän aikaa. Pääosaesittäjäksi palkattiin Scarlett Johansson jokunen aika sitten, mutta elokuvan pahiksen löytämiseen meni pitempi aika.

Deadlinen tietojen mukaan brittiläinen Sam Riley olisi varmistumassa rooliin. Riley tuli tunnetuksi uskomattoman hienosta roolistaan Joy Divisionin ikonisesta laulajasta Ian Curtisista kertovassa Controlissa. Sen jälkeen Riley on nähty muun muassa Maleficent – Pahatar -filmatisoinnissa sekä
kulttikirjailija Jack Kerouacina hienossa Matkalla-elokuvassa.

Sam Riley nähdään myös piakkoin ilmestyvässä Pride and Prejudice and Zombies -sekoilussa, joka sekoittaa tutun klassikkokirjan miljööseen zombeja.

Ghost in the Shellissä Riley esittäisi The Laughing Mania, fanaattista ääriliikkeen hakkeria, joka yrittää sulkea Hanka Robotics -nimistä androideja valmistavaa yritystä keinolla millä hyvällä.

Ohjaajana toimii Rupert Sanders (Lumikki ja metsästäjä), käsikirjoittajana toimii tällä hetkellä Straight Outta Comptonin kynäillyt Jonathan Herman. Elokuva on jo hetkellä esituotantovaiheessa.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa