Schwarzenegger-tieteisfantasia on taas ajankohtainen

Toimintatähti Arnold Schwarzenegger ja hollantilaisohjaaja Paul Verhoeven iskivät reilut parikymmentä vuotta sitten kultasuoneen elokuvalla Total Recall, josta tuli aikansa suurhittejä. Philip K. Dickin novelliin perustuva elokuva on paitsi toiminnantäyteinen tieteisfantasia myös yhteiskunnallisia elementtejä sisältävä älykäs elokuvateos, joka on kestänyt hienosti aikaa. Tämä vuonna valmistuneen uusintaversion myötä Total Recallon taas ajankohtainen, ja blu-ray-julkaisu Ultimate Rekall onkin erittäin tervetullut.

Blu-rayn lisämateriaali on osin tuttua aiemmilta dvd-julkaisuilta, mutta mukana on paljon uuttakin. Reilun puolen tunnin mittainen Verhoevenin haastattelu on varsinainen helmi. Hullua keksijää muistuttavaa sympaattista ohjaajapersoonaa on ilo kuunnella. Toinen uusi lisuke keskittyy erikoisefekteihin perinpohjaisesti. Vanhoista ekstroista viihdyttävin on ohjaajan ja päätähden yhteinen kommenttiraita. Schwarzenegger on poikamaisen innoissaan elokuvan toimintakohtauksista samalla kun Verhoeven pyrkii kääntämään keskustelua älyllisempään suuntaan.

Jussi Huhtala

Elokuva ★★★★★
Ekstrat ★★★★

Total Recall – Ultimate Rekall Edition. Yhdysvallat 1990. Ohjaus Paul Verhoeven. Käsikirjoitus Ronald Shusett, Dan O’Bannon, Gary Goldman, perustuu Philip K. Dickin novelliin. Pääosissa Arnold Schwarzenegger, Rachel Ticotin, Sharon Stone, Michael Ironside. Ikäraja 18. Blu-ray.

Aiheeseen liittyvät jutut