Season Film Festival: Hiljaa hyvä tulee

27.3.2014 11:15

Mekastus loistaa poissaolollaan 27. maaliskuuta Helsingissä käynnistyvillä Season Film Festivalilla. Genre-elokuvien sijaan festarien ohjelmistossa on festivaalivoittajia ja muita kansainvälisiä laatuelokuvia, joita ei välttämättä tämän jälkeen Suomen valkokankailla nähdä.

Hayao Miyazaki: Tuuli nousee.

Hayao Miyazaki: Tuuli nousee.

Uutuuksien lisäksi festivaaleilla on pari teemaa, joiden myötä nähdään myös vanhempia elokuvia. Hayao Miyazakin elämäntyötä kunnioittavat uunituoreen, Episodissa neljä tähteä saaneen Tuuli nousee -animaation (ensi-illassa 4.4.) lisäksi Ghibli-studion aikaisemmat tuotannot Kikin lähettipalvelu, Porco Rosso ja Ponyo rantakalliolla.

Muotiteemaan liittyy juuri parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin voittanut Suuri kauneus, joka saa varsinaisen ensi-iltansa pääsiäisenä. Sen seuraksi saapuvat vanhemmat julkaisut Kinky Boots, jossa 12 Years a Slave -elokuvassa loistanut Chiwetel Ejiofor tarvitsee erikoissaappaita hyvin erilaisessa roolissa, sekä Skandaalihäät, jossa hupailevat tyyligurut Grace Kelly, Bing Crosby ja Frank Sinatra.

Gustaf Skarsgård ja Anna Åström rakastavat toisiaan liikaakin elokuvassa Us.

Gustaf Skarsgård ja Anna Åström rakastavat toisiaan liikaakin elokuvassa Us.

Festarivieraaksi saapuu iranilais-ruotsalainen Mani Maserrat Agah, jonka Us kertoo omiin tunnekuohuihinsa tukahtuvasta parisuhteesta. Yksi festivaalien teemoista on elokuvien naisroolit ja -tekijät, aihe, josta tällä hetkellä keskustellaan Suomessa muutenkin.

Avajaiselokuvana nähdään erilainen romanttinen komedia, jossa Hollywood-romkomien käänteet loistavat poissaolollaan. Intialainen The Lunchbox kertoo kotirouvasta, jonka herkkujen täyttämät lounaskorit päätyvät urautuneen vakuutusvirkailijan pöydälle. Kahden yksinäisen ihmisen välille muodostuu pienimuotoinen mutta koskettava yhteys.

The Lunchbox saapuu huhtikuussa myös normaalilevitykseen. Ohjelmistossa on myös elokuvia, joiden osalta Season Film Festival on ainut mahdollisuus nähdä ne valkokankaalla.

Rooney Mara ja Casey Affleck rakastavaisina elokuvassa Ain't Them Bodies Saints.

Rooney Mara ja Casey Affleck rakastavaisina elokuvassa Ain’t Them Bodies Saints.

Ain’t Them Bodies Saints (näytökset 29.3. klo 16 ja 30.3. klo 18:30) on kuin moderni indieversio Bonnie & Clyde -elokuvasta. Casey Affleckin esittämä vankikarkuri haluaa vaimonsa ja tyttärensä luo, mutta perheen yhdistymisen tiellä on virkavallan lisäksi muitakin esteitä.

Prince Avalanche (näytökset 28.3. klo 18 ja 30.3. klo 20:30) on konseptiltaan petollisen yksinkertainen: kaksi sulkeutunutta mutta hyvin erilaista miestä maalaa tiemerkkejä metsäpalon autioittamalla syrjäisellä tienpätkällä. Komediallisemmista elokuvista tuttu Paul Rudd ja teinikomistusajat taakseen jättävä Emile Hirsch loistavat hiljalleen rakentuvassa tarinassa ja itselleen epätyypillisissä rooleissa.

Pierre-Yves Cardinal ja pääosaa esittävä ohjaaja-käsikirjoittaja Xavier Dolan elokuvassa Tom at the Farm.

Pierre-Yves Cardinal ja pääosaa esittävä ohjaaja-käsikirjoittaja Xavier Dolan elokuvassa Tom at the Farm.

Tom at the Farm (näytökset 29.3. klo 20:30 ja 30.3. klo 18:15) voitti Berliinissä seksuaalivähemmistöjä käsitteleville elokuville jaettavan Teddy-palkinnon. Tom saapuu maaseudulle kuolleen poikaystävänsä hautajaisiin, ja saa havaita, ettei tämän äiti tiedä hänestä tai poikansa suuntautumisesta. Poikaystävän arvaamaton veli sen sijaan ottaa Tomin pihteihinsä perhettään totuudelta suojellakseen.

Austenland (näytökset 28.3. klo 18:15 ja 30.3. klo 14) kertoo Jane Austenin kirjoihin kilahtaneesta naisesta, joka matkustaa eksklusiiviseen teemapuistoon kokeakseen jotain elämästään puuttuvaa. Ilmeisesti kyseessä on äärimmäinen chick flick, sillä miespuolisen toimittajan aivot leikkasivat kiinni sitä katsoessa. Katsokaa omalla riskillänne!

Koko ohjelmisto, liput ja lisätietoja: Season Film Festival.

 

Lisää luettavaa