Seksielokuvia esittävä tapahtuma alkaa torstaina

Toista kertaa järjestettävä Viva Erotica -tapahtuma alkaa torstaina WHS Teatteri Unionissa Helsingissä. Nelipäiväisen elokuvatapahtuman aikana seksin ja elokuvan yhteisestä historiaa valottavat asiantuntijavieraat: The Duke of Burgundy -elokuvallaan Suomenkin cinefiilejä säväyttänyt elokuvantekijä Peter Strickland, erotiikan ja avantgarden yhteyksiin perehtynyt tutkija Jack Stevenson sekä underground-kentällä pitkään vaikuttanut kuraattori Dolly Kuhn.

10.5.2016 10:30

Avajaiselokuvana nähtävää Knud Leif Thomsenin Venomia pidetään nykyään tärkeänä askeleena kohti sensuurin loppumista niin Tanskassa kuin muuallakin Euroopassa. 8-millisten lyhytelokuvien katsaus Treats From The Candy Store avaa kehityksen seuraavaa vaihetta. Katsauksessa nähdään mm. Tit Dreams ja Deep Caresses viime vuonna täyden salin vetäneen Sensations-elokuvan ohjaajalta Lasse Braunilta. Päivä päättyy Mac Ahlbergin aikuistumistarinaan The Daughter: I, a Woman Part III, joka on 70-luvulla saamistaan sensuurileimoista huolimatta tunteellinen ja vangitseva kokemus.

Perjantaina siirrytään japanilaisen pink eiga -genren pariin Olaf Möllerin johdolla. Suoraan Japanista tuoduilta keloilta heijastetaan teoksia, joissa muodollinen ja poliittinen kokeilevuus yhdistyvät pehmopornoon ja populaarikulttuuriin. Zeze Takahisan Tōkyō X Erotica tuo yhteen buddhalaisen perinteen eksistentiaalisia kysymyksiä ja vuosituhannen vaihteen kuvastoa, ja Imaoka Shinjin musikaali Underwater Love tulkitsee uudelleen japanilaista folklorea. Myöhäisyön näytös, Satō Hisayasun An Aria on Gazes taas tutkii sadomasokistista halua.

Lauantaina ohjaaja Peter Strickland tuo katsottavaksi joitakin suosikeistaan: ensimmäistä kertaa Suomessa nähdään alan suurmiehestä kertova dokumenttielokuva Peter de Rome, the Grandfather of Gay Porn ja lesboerotican klassikko Mano Destra. Parhaillaan Helsingin kaupunginteatterissakin versioitavan Venus turkiksissa -klassikkonäytelmän New German Cinema -tulkinnasta, Seduction: The Cruel Woman on jäljellä enää kaksi alkuperäiskopiota, joista toinen pyörii WHS Teatteri Unionin projektorissa. Curt McDowellin camp-orgia Thundercrack! taas sotkee kaikki genren, avant-garden ja maun rajat.

Sunnuntaina laskeudutaan amerikkalaisen taide-elokuvan maailmaan Andy Warholin (Lonesome Cowboys), James Herbertin (Cine-Nudes by James Herbert) ja Russ Meyerin (kuvassa nähtävä Beneath the Valley of the Ultra-Vixens) teosten parissa.

Lähde: Festivaalitiedote

Linkki: Tapahtuman kotisivut

Lisää luettavaa