Seuraavan Star Warsin kuvaukset jo alkaneet?

6.7.2015 17:41

Jotta ihmiset eivät ehtisi unohtaa, mistä on kyse ja mitä pitikään mennä katsomaan, puskevat studiot jatko-osiaan tuotantoon ja ulos entistä tiuhemmalla tahdilla.

Star Wars: The Force Awakensin päästyä jälkituotantoon, on Gareth Edwardsin ohjaama Star Wars: Rogue One mahdollisesti jo päässyt kuvausvaiheeseen, huhuilee Making Star Wars.

Virallista tietoa kuvausten alkamisesta ei vielä ole, mutta sivuston mukaan elokuvan tähti Felicity Jones olisi jo kuvannut ensimmäisen kohtauksensa.

Star Wars: Rogue One kertoo ensimmäisen Kuolemantähden piirustusten ryöstämisesta. Elokuvaa on kuvailtu sekä ryöstö- että sotaelokuvaksi, joka sijoittuu mahdollisesti Yavin 4 -planeetan viidakkomaisemiin.

Elokuva saa ensi-iltansa 16. joulukuuta 2016, vuosi The Force Awakensin jälkeen.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa