Sherlock Holmes palaa elokuvakankaille – ovatko veijarimaiset päätähdet mukana?

Kahden menestyneen elokuvan voimin lippuluukuilla menestystä kerännyt Sherlock Holmes -elokuvasarja saa jatkoa.

Jos televisiossa ei ole lähiaikoina jos koskaan luvassa lisää mestarietsivä Sherlock Holmesin seikkailuita, voivat hahmon fanit pian kääntyä elokuvien puoleen ikäväänsä helpottaakseen.

Warner Bros. -elokuvastudio on ilmoittanut jatkavansa muutaman vuoden takaista Sherlock Holmes -elokuvasarjaa, jonka päätähtinä loistivat Robert Downey Jr ja Jude Law.

Vuoden 2009 Sherlock Holmes sekä vuoden 2011 Sherlock Holmes: A Game of Shadows olivat mukavia menestyksiä lippuluukuilla, ja oletettavasti tälle menestykselle haetaan jatkoa ajassa, jossa ’jatko-osa’ ei välttämättä ole enää kirosana.

Studion mukaan molemmat päätähdet palaavat rooleihinsa tulevassa elokuvassa, jonka ensi-illaksi kaavaillaan joulupäivää vuonna 2020.

Ohjaajaa elokuvaan ei ole vielä kiinnitetty, mutta käsikirjoitusta työstää Netflixin Narcos-sarjan luonut Chris Brancato.

 

Lähde: Entertainment Weekly.

Aiheeseen liittyvät jutut