Simpsons-elokuvasta 10 vuotta – tekijät kertoivat onko uutta tulossa ja millainen se voisi olla

Tekijöillä muutamia asioita mietittävänä.

30.7.2017 00:31

The Simpsons Movie -elokuvasta on vierähtänyt jo kymmenen vuotta. Tekijät pohtivat, olisiko toista elokuvaa mahdollisesti tulossa.

– Rakastaisin tehdä toisenkin, ohjaaja David Silverman sanoi.

Silverman kuitenkin myönsi, että ajatus on vielä kaukainen. Asiasta on kuitenkin keskusteltu. Yksi pelottava asia on se, miten raskasta shown ja elokuvan tekeminen on yhtäaikaa.

Käsikirjoittaja ja tuottaja Al Jean puolestaan arveli, että uusi elokuva on ensimmäisten vaiheiden tasolla. Yksi jakso, missä Simpsonit kaapattiin Kangin ja Kodoksen toimesta Rigel 7 -planeetalle jätettiin tekemättä, koska siinä oli potentiaalia elokuvaan. Jakso oli tarkoitus julkaista kaudella 24. Lopulta se julkaistiin kaudella 26.

– En haluaisi elokuvan olevan rahallinen riski, enkä haluaisi sen olevan jotain minkä teemme vain rahan vuoksi. Haluaisin sen olevan todella hyvä elokuva. Henkilökohtaisesti minulla ei ole tarvetta toiselle elokuvalla, jos se ei ole loistava, Jean jatkoi.

Simpsonit ovat edelleen suosittu sarja, joten potentiaalia ja tilausta elokuvalle varmasti olisi.

Lähde: Collider

 

Lisää luettavaa