Sisäpiirilähde: Bruce Willisin perhe pelkää, että legenda ei näe seuraavaa syntymäpäiväänsä

Toivottavasti huhut eivät pidä paikkaansa.

30.9.2024 10:01

In Touch Weeklyn sisäpiirilähde on paljastanut, että näyttelijä Bruce Willisin perhe on huolissaan tähdestä.

69-vuotias Willis nähdään silloin tällöin ulkoilemassa autonsa kanssa, mutta entinen toimintatähti tarvitsee jatkuvasti apua päivittäisissä toimissaan. Willis sairastaan frontotemporaalista dementiaa, eli aivojen etulohkorappeumaa.

Median lähteiden mukaan Willisin sairaus on edennyt niin nopeasti, että hänen perheensä pelkää ettei Die Hard -tähti näe 70-vuotissyntymäpäiväänsä maaliskuussa 2025. ”He miettivät koko ajan kuinka paljon aikaa on jäljellä”, lähde kertoo.

Willisin vaimo Emma Heming, 46, toimii miehensä omaishoitajana. Heillä on kaksi lasta. Demi Mooren kanssa Willisillä on kolme lasta.

Lisää luettavaa