Skandaali Hollywoodissa: ohjaaja-näyttelijä raiskaussyytösten kohteena – Oscar-haaveet voi unohtaa

Vuosien takainen raiskaussyyte on aiheuttanut Hollywoodissa skandaalin.

The Birth of a Nation sai ylistävän vastaanoton Sundance-elokuvajuhlilla, ja Fox Searchlight osti elokuvan levitysoikeudet ennätyksellisellä 17,5 miljoonalla dollarilla.

Vuoden 1831 orjakapinasta kertovaa elokuvaa on jo ehditty povata Oscar-voittajaksi. Viime Oscar-kisa kärsi rasismisyytteistä ja #OscarSoWhite-kampanjasta, joten The Birth of a Nation -elokuva toisi tapahtumaan kaivattua monimuotoisuutta. Nyt elokuvan vastaanottoa kuitenkin varjostaa ohjaajan ja pääosaa esittävän Nate Parkerin saamat syytteet seksuaalisesta ahdistelusta. Parker on vapautettu syytteistä, mutta elokuva on saanut sen takia paljon negatiivista julkisuutta.

Parker ja elokuvan toinen käsikirjoittaja Jean Celestin joutuivat oikeuden eteen vuonna 2001. Heitä syytettiin raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tapaus oli sattunut, kun Parker ja Celestin vierailivat Pennsylvanian yliopistossa vuonna 1999. Parker vapautettiin kaikista syytteistä mutta Celestin todettiin syylliseksi. Tuomio kuitenkin kumottiin. Asia sai uuden käänteen viime viikolla, kun selvisi että Parkeria ja Celestiniä raiskauksesta syyttänyt nainen oli tehnyt itsemurhan vuonna 2012.

The Birth of a Nation -elokuvalle on varattu muun muassa Toronton elokuvajuhlille useita näytöksiä, mutta nyt Fox Searchlight on perunut kaikki Parkerin lehdistötilaisuudet. Toronton elokuvajuhlat olisivat tärkeä etappi kohti Oscareita, mutta elokuvan tähti joutuu jättämään markkinointiponnistukset väliin.

Hollywood Reporterin mukaan monet Oscareista äänestävän Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet ovat jo muodostaneet mielipiteensä elokuvasta, vaikka eivät sitä ole välttämättä edes nähneet.

– On vaikeata erottaa ihmistä ja elokuvaa, varsinkin kun Parker käsikirjoittaa, ohjaa ja näyttelee pääosaa. Haluaisinko nähdä elokuvan, jonka tekijä on ahdistellut naista eikä tunnusta syyllisyyttään, kysyy Akatemian jäsen Marcia Nasatir.

– Sen perusteella mitä olen lukenut, en menisi elokuvaa katsomaan, Nasatir jatkaa.

Vielä voi olla liian aikaista sanoa, mutta luultavasti monet Akatemian jäsenet saattavat ajatella samalla tavalla.

Lähteet: Indiewire, Guardian

Aiheeseen liittyvät jutut