The Death of Robin Hood alkaa tilanteesta, jossa Robin Hood on onnistunut elämään lainsuojattoman aikakautensa yli ja osallistunut sellaisen legendan luomiseen itsestään, että siitä on tullut hänen kaulassaan riippuva kirous.
– Häntä piinaa käsitys sankaruudesta, vaikka syvällä sisimmässään hän tietää, ettei ollut sankari. Kuoleman lähestyessä hänen on löydettävä rauha menneisyytensä syntien kanssa ja kohdattava väärät myytit, joita on itse ollut rakentamassa, Michael Sarnoski kertoo.
Hugh Jackmanin raivokkaalla voimalla ja emotionaalisella moniulotteisuudella esittämä Robin näyttäytyy ensisilmäyksellä harmaantuneena hirviönä, miehenä, jonka elämä ja kokemukset ovat syntyneet maailmassa, jota leimaavat väkivallan kierteet ja raaka selviytymisen pakko.
– Meillä on mielikuva Robin Hoodista tanssimassa metsässä iloisten veikkojensa kanssa, mutta elämä ei silloin ollut sellaista. Talonpojat hakkasivat toisiaan hengiltä lapioilla, Sarnoski sanoo. – Mietin, millainen olisi Robin Hood -versio, joka olisi totuudenmukaisempi ja rehellisempi 1200-luvun elämän karuudelle.
Sarnoskin rohkeassa uudelleenkerronnassa vakavasti haavoittunut Robin päätyy luostaria johtavan sisar Brigidin (Jodie Comer) hoiviin. Hyväntahtoinen priorinna hoitaa miehen vammoja tämän hivuttautuessa kohti kuolemaa. Sarnoskin mukaan ratkaisu on hengellisesti uskollisempi alkuperäisille balladeille ja keskiaikaisille arvoille, joiden maailmaan ne sijoittuvat.
Hoitajansa yllättävän myötätunnon kohteeksi joutuva Robin alkaa nähdä mahdollisuuden toisenlaiseen elämään – jos hän vain ehtii omaksua sen ennen aikansa loppumista. Perinteiseen Robin Hood -tarustoon perehtyneet katsojat saattavat yllättyä Sarnoskin revisionistisesta lähestymistavasta, jossa tutun sankarin kautta tarkastellaan kivun ja väkivallan avulla sitä hintaa, joka itsekeskeisesti eletystä elämästä maksetaan.
– Toivon, että Robin Hoodin tarinaa uudelleen kertomalla tulemme tietoisemmiksi niistä tarinoista, joita kerromme itsellemme ja joita pidämme helposti itsestäänselvinä – mitä ne tarkoittavat ja miksi niitä alun perin kerrottiin, Sarnoski sanoo.
– Jos joku kokee, ettei tämä ole hänen Robin Hoodinsa, koska hahmo ei vastaa hänen maailmankuvaansa, toivon hänen kysyvän itseltään: miksei?
– Mielestäni The Death of Robin Hood tarjoaa kauniin ja hyvin inhimillisen kuvan Robinin elämän koko kirjosta, Hugh Jackman sanoo.
– Pimeydestä, katumuksesta, kivusta ja menetyksestä. Väkivallalla on hintansa riippumatta siitä, kummalla puolella on. Mikä tuo hinta on? Ja voiko tällaisia kummituksia kantavalle ihmiselle löytyä armoa ja lunastusta?
Legenda syntyy uudelleen
Kelttiläisen maailman syrjäseuduilla noin vuonna 1247 ikääntynyt Robin Hood viettää erakkoelämää odottaen loppua, jonka olisi pitänyt saapua jo kauan sitten. Maksamattomat verivelat painavat häntä. Elokuvan alussa hän on kulkuri ja ryöstelijä, joka vaeltaa runnellussa maassa traumojensa lamauttamana ja yksin.
– Iloiset veikot – jos heitä koskaan oli olemassakaan – ovat hajonneet omille teilleen, ja nyt Robinia metsästetään hylkiönä ja lainsuojattomana. Hän elää valintojensa seurausten kanssa, kertoo Jackman, joka kävi roolia varten läpi huomattavan fyysisen muodonmuutoksen.
Vietettyään vuosia piilossa vuorilla Robin saa yllättävän vieraan: Pikku Johnin (Bill Skarsgård), entisen rikoskumppaninsa, joka houkuttelee hänet vielä kerran mukaan väkivaltaiseen seikkailuun.
Taistelussa vakavasti haavoittunut Robin päätyy syrjäiseen rinteellä sijaitsevaan luostariin, jossa sisar Brigid esittelee hänelle idyllisen yhteisön. Sen jäseniin kuuluvat muun muassa arvoituksellinen spitaalinen (Murray Bartlett) ja traumatisoitunut pikkutyttö (Faith Delaney). Kukaan heistä ei tiedä mitään Robinin väkivaltaisesta menneisyydestä.
Irrotettuna entisestä elämästään ja sen mielettömästä terrorista murtunut soturi joutuu kohtaamaan menneisyytensä synnit ja löytämään todellisen itsensä niiden laulujen ja tarinoiden takaa, jotka tekivät hänestä legendan. Brigid hoitaa hänen haavojaan ja opettaa hänelle uusia tapoja nähdä maailma. Vähitellen Robin alkaa välittää ympärillään olevista ihmisistä.
Robin Hoodin asema epäitsekkäänä sankarina on ollut osa populaarikulttuuria vuosisatojen ajan, vaikka yleisesti uskotaan hänen olleen yhdistelmä useista eri henkilöistä. Tarinat hänen teoistaan kulkivat ensin suullisena perinteenä ennen kuin ne kirjattiin ylös parisataa vuotta myöhemmin.
Sarnoskin rohkean tulkinnan siemen kylvettiin jo hänen lapsuudessaan, jolloin koulun rehtori – eräänlainen sijaisisähahmo – kertoi hänelle legendoja ja tarinoita. Rehtori antoi pojalle Robin Hood -kirjan, jota oli itse lukenut lapsena 1940-luvulla.
Sarnoski rakastui nopeasti 1300-luvulta periytyviin kertomuksiin. Erityisen vaikutuksen häneen teki kuitenkin yksi niistä: lyhyt balladi Robin Hoodin kuolemasta. Tarina jäi hänen mieleensä vuosiksi, koska se tuntui olevan ristiriidassa perinteisen lainsuojattoman sankarikuvan kanssa.
– Kaikkien niiden väkivaltaa ja suuria seikkailuja sisältävien tarinoiden rinnalla Robinin loppu luostarissa tuntui mietiskelevältä ja hiljaiselta kokemukselta, Sarnoski sanoo. – Se kiehtoi minua valtavasti.
Sarnoskea kiehtoi myös monissa Robin Hoodin kuolemaa käsittelevissä tarinoissa esiintyvä yksinkertainen vastakkainasettelu kahden päähenkilön välillä.
– Priorinna kuvataan pahaksi ja petolliseksi naiseksi, kun taas Robin on jalo mies, joka ei koskaan satuttaisi naista, sanoo Sarnoski, joka alkoi kirjoittaa käsikirjoitusta jo ennen kuin teki elokuvan Hiljainen paikka: Päivä yksi.
Mutta entä jos roolit käännettäisiin päälaelleen? Entä jos Robin olisikin sadistinen uhka ja priorinna hänen jalomielinen hoitajansa? Tutkiessaan heidän suhteensa monimutkaisuutta Sarnoski ryhtyi tarkastelemaan Robin Hoodin viimeisten päivien hiljaista draamaa sisar Brigidin luostarisellissä.
– Vanhoissa Robin Hoodin kuolemaa käsittelevissä legendoissa minua kiehtoi se, että seikkailujen täyttämän elämän jälkeen hän kuolee rauhallisesti aurinkoisessa kirkon makuuhuoneessa. Siinä oli jotakin odottamatonta, Sarnoski sanoo.
– Olen aina halunnut tutkia, millaista Robinin ja priorinnan välinen aika tuossa huoneessa olisi voinut olla. Nainen esitetään aina pahana hahmona, joka surmaa hyväntahtoisen sankarin. Minusta oli kiinnostavaa kääntää asetelma toisinpäin ja tarkastella heidän suhdettaan siinä hiljaisessa huoneessa hänen elämänsä lopussa.
Oudoilla lähteillä
Sarnoski ammensi vaikutteita myös kahdesta muusta lähteestä. Ensimmäinen oli Scotichronicon, vanha Englannin ja Skotlannin historiaa käsittelevä teos, joka sisältää varhaisen Robin Hood -tarinan katkelman. Tarina muuttui vuosisatojen saatossa tunnistamattomaksi.
– Siinä sanotaan käytännössä: ”On olemassa tällainen rosvo, josta tavallinen kansa rakastaa kertoa tarinoita, mutta todellisuudessa hän on vain hirvittävä murhaaja”, Sarnoski kertoo. – Ajatus kiehtoi minua.
Sarnoskin elokuvan Robin Hood rakentuu juuri tämän perusajatuksen varaan: sankari, joka on todellisuudessa mieletön hirviö. Hahmon maailmankuvaan vaikutti myös toinen lähde, Ingmar Bergmanin vuonna 1960 ohjaama elokuva Neitsytlähde. Satuun perustuvaa kertomusta pidetään yhtenä raiskaus–kostotarinoiden lajityypin varhaisista esikuvista.
Sarnoski lumoutui tavasta, jolla Bergman yhdistää pyhän ja maallisen erottamattomaksi osaksi tarinansa aikaa ja paikkaa.
– Halusin tavoittaa saman The Death of Robin Hoodissa. Näissä tarinoissa on kauniita ja hengellisiä elementtejä, mutta samalla niiden pinnan alla tapahtuu synkkiä ja väkivaltaisia asioita, Sarnoski sanoo.
Elokuvan alkupuolella kohtaamme Robinin keskellä elämää, jota hallitsevat taistelu ja varastaminen selviytymisen keinona – täydellisenä vastakohtana nykyisten tulkintojen sankarille.
– Hän on kiertänyt vuosikausia tekemässä kauheita asioita, värväämässä nuoria miehiä ja houkuttelemassa heitä mukaansa romantisoiduilla seikkailutarinoilla, Sarnoski kertoo.
– Mutta hän käytti näitä lapsisotilaita, myös Pikku Johnia, auttamaan itseään murhaamisessa ja ryöstämisessä. Robin Hoodin elämänfilosofia on, että kannattaa ottaa mitä saa ja paeta mahdollisimman nopeasti, koska maailma on vaarallinen ja sekava paikka.
Menneisyys palaa kostamaan
Palattuaan Robinin elämään viidentoista vuoden poissaolon jälkeen Pikku John kohtaa villiintyneen ja harmaantuneen Robin Hoodin, joka sinnittelee jo valmiiksi autioituneen maailman äärilaidoilla. John on nyt aikuinen mies, jolla on vaimo, tytär ja uusi henkilöllisyys, jonka taakse hän on piilottanut synkän menneisyytensä. Hän taivuttelee Robinin auttamaan häntä torjumaan miehiä, jotka hakevat kostoa vanhoista väkivallanteoista.
Sarnoskin kuvaamassa armottomassa maailmassa väkivalta ilmenee erityisen rumana ja brutaalina voimana, jossa epätoivoiset miehet murskaavat vihollisensa hengiltä.
– Halusin tarinan sen osuuden tuntuvan siltä kuin joukko vanhoja ja rähjäisiä miehiä yrittäisi tappaa toisensa mudassa, Sarnoski sanoo.
– Nämä ovat ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa surmatakseen vihollisensa. Halusin väkivaltaan likaisuutta ja kömpelyyttä, koska nämä ihmiset ovat taistelleet koko elämänsä.
Kun Robin Hood on vähällä kuolla taistelussa, hän herää luostarissa sisar Brigidin hoidettavana. Brigid on kärsivällisen ja lempeän huolenpidon ruumiillistuma – täydellinen vastakohta Robinin väkivaltaiselle elämälle.
Elokuvan jälkipuolisko omaksuu sovittelevamman ja mietiskelevämmän sävyn. Sisar Brigidin hoitaessa Robinia mies alkaa ymmärtää elämäntapansa turhuuden ja julmuuden.
Luostariin saapuu myös nuori mies nimeltä Arthur (Noah Jupe), joka on selvinnyt Robinin viimeisimmästä taistelusta haavoittuneena ja aikoo vastahakoisesti periä verivelan. Robinin suhtautumista tilanteeseen mutkistavat muut menneisyyden haamut, jotka näyttävät hänelle myös armollisuuden ja ystävällisyyden mahdollisuuden. Hän liikuttuu pikku Margaretin viattomuudesta. Tyttö on niin ikään yksi hänen tekojensa uhreista, ja Robin alkaa suojella häntä. Samalla hän ystävystyy spitaalisen miehen kanssa, joka kohtelee häntä pelottomalla ja arvoituksellisella armollisuudella.
– Robin joutuu hyväksymään sen, että hänen väkivaltainen menneisyytensä ja luostarista löytämänsä rauha ja rakkaus voivat kuulua samaan ihmiseen ja samaan elämään, Sarnoski sanoo.
– Se, miten hän selittää tämän itselleen ja miten hän välittää tuon hyväksynnän Pikku Margaretille, on se kysymys, jonka kanssa nämä rikkinäiset ihmiset painivat koko elokuvan ajan.
Yksi Sarnoskin esikuvista sisar Brigidille oli Hildegard Bingeniläinen, 1100-luvun Saksassa elänyt nunna, joka oli myös parantaja, kirjoittaja, säveltäjä ja filosofi. The Death of Robin Hoodin priorinna on vetovoimainen parantaja, jonka lempeys riisuu Robinin aseista ja auttaa tunnistamaan käyttämättömän potentiaalin sisällään. Ensimmäistä kertaa elämässään hän pohtii hyvyyden mahdollisuutta.
– Aluksi hän näkee sisar Brigidin tarinankertojana, joka valehtelee ja piilottelee omaa traumaattista menneisyyttään, mutta oppii näkemään tämän hyväntahtoisena voimana, Sarnoski kuvailee. – Hän ymmärtää, että nunnan vastuuntuntoinen ja rakastava tapa ketoa tarinoita voi auttaa ihmisiä kasvamaan ja saamaan otteen elämästään.
Old Man Robin
Sarnoski ei kirjoita hahmoja tietyille näyttelijöille, mutta tällä kertaa hän ei ehtinyt alkaa etsiä Robin Hoodiaan, kun esittäjä otti yhteyttä. Hugh Jackman oli kuullut projektista tuottaja Aaron Ryderiltä ja pyysi saada lukea käsikirjoituksen.
Jackman oli fanittanut Sarnoskin vuoden 2021 elokuvaa Pig, jossa Nicolas Cage esitti Oregonin erämaissa elävää tryffelinmetsästäjää. Wolverine-näyttelijä ihastui The Death of Robin Hoodiin, joka hänen mukaansa sekä sementoi legendaa että käänsi sen päälaelleen.
– Se kosketti minua ja ihailin sen kekseliäisyyttä, Jackman kertoo. – Michael ymmärsi hahmoa syvästi, ja hän antoi yleisölle tilaa muodostaa oma mielipiteensä Robin Hoodin luonteesta.
Ryder yhytti Jackmanin ja Sarnoskin New Yorkissa. Selvisi, että näyttelijä oli vastikään muuttanut vain muutaman korttelin päähän ohjaaja-käsikirjoittajasta, joka oli juuri viimeistelemässä Hiljainen paikka: Päivä yksi -elokuvaansa. He kohtasivat paikallisessa baarissa Manhattanilla ja löysivät heti yhteisen sävelen.
Sarnoski näki, että Jackman sopisi mainiosti niin elokuvan alussa kohtaamaksemme Robin Hoodiksi kuin mieheksi, joka hänestä tulee elokuvan mittaan. Sarnoski tunsi, että Jackman pystyisi vapauttamaan hahmon häikäilemättömän eläimellisyydeen mutta myös välittämään tämän karun pinnan alla piileksivän hellyyden.
– Tiesin, että Hugh osaa näytellä aggressiivista ja väkivaltaista hahmoa, mutta näki hänen tekevän valkokankaalla mitä vain, hänessä on jotain synnynnäistä kauneutta ja mukavuutta. Vaikka hän tappaisi kuinka monta ihmistä, jossain hänen sisimmässään sykkii hyvä sydän.
Jackamin tarkkuus ja karisma nousivatkin elokuvan salaisiksi aseiksi.
– Katsojan on uskottava, että Robin Hoodissa on kokonaan toinen puoli, vaikka tämä itse olisi unohtanut sen jo nuorena. Hän ymmärtää millainen väkivaltainen ihminen hänestä on tullut ja hän tietää tarvitsevansa siitä vapautumista. Hugh pystyy tuomaan rooliin sellaisen monimutkaisen hahmon edellyttämää lämpöä ja intensiivisyyttä, Sarnoski kehuu.
Jackmanilta rooli tosiaan edellytti venymistä ja muuntautumista niin fyysisesti, psyykkisesti kuin henkisestikin.
– Jo Loganissa oli häivähdyksiä näistä teemoista, mutta Robin Hood löysi minut hetkellä, jolloin olin itsekin vanhempi ja paremmin yhteydessä sisäisiin resursseihini, Jackson toteaa ja jatkaa: – Leffan taistelut olivat brutaaleja. Kropassani ei ollut sellaista koloa, joka ei olisi ollut täynnä mutaa.
Sisar ja rikoskumppani
Robin Hoodin pehmeämmän puolen esiinkaivaminen tarvitsi oikean näyttelijän esittämään myötätuntoista mutta syvästi haavoitettua sisar Brigidiä. Sarnoski oli tavannnut Jodie Comerin jo ennen kuin alkoi kirjoittaa käsikirjoitusta, sillä näyttelijä oli ottanut häneen yhteyttä nähtyään Pig-elokuvan. Comer nousi Sarnoskin mieleen, kun priorinnaa alettiin etsiä. Hahmo oli muutenkin tunnetasolla monimutkainen pinnanalaisine salaisuuksineen, mutta hän halusi hahmoon myös jotain toismaailmallista: Brigid on lähes maaginen nunna, joka hallitsee rauhan ja paranemisen paikkaa.
Sarnoski tiesi, että Comerissa olisi noita ääneenlausumattomia, usein lähes ristiriitaisia ominaisuuksia.
– Hän pystyy kanavoimaan lapsenomaista suloisuutta, kuten näimme Killing Eve -sarjassa, mutta monissa muissa rooleissa hänessä on myös syvyyttä, ryhdikkyyttä ja salaperäisyyttä, Sarnoski sanoo. – Hän on oudon ajaton, yhtä aikaa nuori ja näennäisesti ikivanha. Juuri sellaista moninaisuutta ja laajuutta priorinnaan tarvittiin.
Comer lupautui mukaan heti luettuaan käsikirjoituksen. Häneen vetosivat niin tarina kuin sisar Brigidin tietoisuuden kerrostumat, joita hän aisti.
– Oli ilo lukea niin älykäs ja hienovarainen käsikirjoitus, joka antoi minulle mahdollisuuden esittää elävältä ja tiedostavalta tuntuvaa naista. Tiesin, että voisin oppia roolissa paljon.
Comeria kiinnosti myös sisar Brigidiä ympäröivä hiljaisuus, joka hämärsi hahmon salaista historiaa.
– Hän on ottanut roolin, joka antaa paljon tarkoitusta, mutta vastuu myös painaa hoitajan osan valinnutta. Minulle isoin kysymys oli: kuinka paljon hän itse käytännössä harjoittaa ja toteuttaa sitä, mistä saarnaa laumalleen?
Sarnoski pohti, miten pystyisi rakentamaan kemiaa valitsemiensa Robin Hoodin ja priorinnan välillä, jotta hahmot syttyisivät eloon valkokankaalla. Hänen onnekseen Jackman ja Comer olivat jo työskennelleet yhdessä. He olivat olleet yhteisellä tanssileirillä valmistautuessaan elokuvaan, joka ei koskaan toteutunutkaan. Heistä oli kuitenkin ollut hauskaa työskennellä yhdessä ja heille oli modostunut ammatillinen yhteys.
– Jodie paiskoo valtavasti töitä, jotta roolin mekanismit eivät olisi näkyvillä valkokankaalla, Jackman kehuu. – Hän esittää Brigidin hyvin sisäänpäin kääntynyttä ja hienovaraista roolia tarkasti, inhimillisesti ja tunteella. Oli aivan mahtavaa päästä työskentelemään hänen kanssaan.
Bill Skarsgård (It, Nosferatu) tunnetaan taipumuksestaan kadota hahmojensa maskeeraukseen. Robin Hoodin rikostoveri Pikku Johnin rooli on toisenlainen muodonmuutos. Johnina Skarsgårdilla ei juuri ole partaa kummoisempaa naamiota, mutta hän on silti lähes tunnistamaton sekoittaessaan hahmoon viattomuutta ja brutaaliutta.
– Kuvailin aina Pikku Johnia ”murhavauvaksi”, ja halusin hänen vaikuttavan suloiselta ja lapsellisella tavalla amoraaliselta mutta olevan samalla täynnä eläimellistä hurjuutta, Sarnoski kuvailee.
– Bill tietää miten esittää murhanhimoista mieslasta intensiivisellä läsnäolollaan ilmaisten samalla poikamaisuutta. Hän toi Pikku Johniin juuri sopivan tasapainon.
Kun Skarsgård luki käsikirjoitusta, hän löysi Pikku Johnin rivien välistä tunnistamalla hahmossa humoristista ironiaa ja kylmäverisen tappajan irrallisuutta itsestään. Ominaisuudet kumpusivat siitä, että John oli värvätty murhahommiin vielä pikkupoikana.
– Tapaamisessani Michaelin kanssa hän kuvaili elokuvaa niin, että se alkaa The Revenantina ja päättyy Phantom Threadina, Skarsgård muistelee. – Olin mukana heti kättelyssä.
Kuvat ja haastattelut A24. Toimittanut Jouni Vikman.