Skumpat esiin: Takavuosien hittisarja saanee viimein jatkoa

…Mutta ei aivan niin kuin odotettiin.

31.12.2020 17:02

1990-luvun lopulta vuoteen 2004 asti jatkunut Sinkkuelämää-sarja on edelleen faneilleen rakas, vaikkeivat sarjan jälkeen valmistuneet kaksi elokuvaa (2008 ja 2010) monien kriitikoiden mukaan tavoittaneet sen tasoa. Nyt toimittaja Carrie Bradshaw’n ja kumppaneiden paluusta liikkuu taas puheita.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun sarjan hahmojen paluusta vihjaillaan. Carrieta näytellyt Sarah Jessica Parker on puhunut useaan otteeseen vuosien varrella toiveikkaasti kolmannesta Sinkkuelämää-elokuvasta. Nyt suunnitteilla ei kuitenkaan ole uusi elokuva, vaan minisarja, jossa kaikki aloitettaisiin ns. puhtaalta pöydältä.

Sarjan rebootia suunnitellaan HBO Max -suoratoistopalveluun. Vaikka tutut kasvot eivät palaisikaan vanhoihin rooleihinsa, on silti mahdollista, että heitä nähdään kuin silmäniskuna faneille cameo-rooleissa. Ylipäätään koko reboot on yhä niin alkutekijöissään, ettei siihen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ole vielä virallisesti tiedotettu.

 

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa