Sodankylän elokuvajuhlilla on esillä laajalti kotimaista tuotantoa

22.5.2015 15:12

Ensi-illoista huikean menestyksen saaneen Metsän tarinan tekijän Ville Suhosen uusi dokumentti nimeltään Ompelijatar saa ensi-iltansa. Elokuva kertoo Martta Koskisesta, kommunistista, joka sai viimeisenä naisena Suomessa kuolemantuomion 1943.

Aki Kaurismäen Jean-Paul Sartren näytelmästä televisioon 1989 ohjaama Likaiset kädet (pääosissa Sulevi Peltola, Matti Pellonpää, Kati Outinen, Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Väänänen) tulee Sodankylässä ensi-iltaan.

Ohjaajien ja muiden tekijöiden lisäksi vieraina on jälleen näyttelijöitä kotimaan huipulta. Päin seinää -elokuvasta tulevat Putouksestakin tutut Armi Toivanen ja Eero Ritala, vastikään Moskovan festivaalin kilpailuun kelpuutetusta Armi elää! -elokuvasta Minna Haapkylä ja von Baghin Kreivi -komediasta Kirsti Wallasvaara.

Suositun perinteen mukaisesti Sodankylässä nähdään katsaus kauden kotimaisiin pitkiin elokuviin Mielensäpahoittajasta ja Miekkailijasta Petri Kotwican uutuuteen Henkensä edestä.

Sodankylän elokuvajuhlia vietetään tänä vuonna 30:ttä kertaa 10-14.6.2015

(Episodi/EH)

Lisää luettavaa