Sofia Coppola jätti Pienen merenneidon

Lost in Translation -ohjaaja Sofia Coppola on lähtenyt lätkimään Universalin Pieni merenneito -elokuvasta, kertoo Deadline.

Syynä lähtöön sanotaan olevan perinteiset ”taiteelliset erimielisyydet”, eli luultavasti studio ja ohjaaja eivät päässeet yhteisymmärrykseen elokuvan tyylistä ja sisällöstä.

Hans Christian Andersenin satuun perustuva Pieni merenneito olisi ollut Coppolan ensimmäinen iso studioelokuva. Eri versioita käsikirjoituksesta ovat kirjoittaneet Abi Morgan (Shame) ja Kelly Marcel (Fifty Shades of Grey). Uusimmasta versiosta vastaa Caroline Thompson (Saksikäsi Edward).

Myös Sovitus ja Hanna -elokuvat ohjannut Joe Wright on aiemmin tähyillyt ohjaajan paikkaa Pienessä merenneidossa. Wright päätyi kuitenkaan ohjaaman uuden version toisesta tunnetusta sadusta Pan-elokuvan muodossa.

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.