Spawn-fanit huomio! Kohta tulee jymyuutinen

Jokos lopultakin?

4.10.2022 04:34

Spawnin luojan Todd McFarlanen Spawn-projekti on ollut jo vuosia tuotantolimbossa, mutta nyt projekti on ilmeisesti nytkähtämässä eteenpäin.

– Valtavia Spawn-elokuvauutisia tulossa huomenna, McFarlane kirjoitti Twitterissä kolmen huutomerkin säestämänä.

Vielä ei ole tiedossa, mitä McFarlane aikoo kertoa Spawnin faneille. Suunnitelmana on kuitenkin ollut jo vuosia kehittää K18-ikärajan Spawn-elokuva, joka julkaistaisiin ​​teattereissa. Projektilla on kuitenkin ollut vaikeuksia irtautua tuotantohelvetistä.

ComicBook.comin mukaan McFarlane arveli jossain vaiheessa, että hän voisi julkaista Spawnin suoratoistojulkaisuna elokuvateattereiden sijaan. Voisikin ehkä olla niinkin, että jokin suoratoistopalvelu on lähtenyt elokuvan kehittämiseen mukaan.

Jamie Foxxia on kaavailtu ainakin aiemmin Spawnin rooliin. Foxx puhui Spawnista elokuussa ComicBook.comille, mikä viittaisi edelleen hänen mukana olemiseen. Foxx sanoi muun muassa nähneen konsepteja puvusta.

Foxx myös kiusoitteli Spawn-elokuvan olevan jotain Joker-elokuvan suuntaista. Alla McFarlanen twiitti.

 

Lähde: MovieWeb

Lisää luettavaa