Ohjaajalegenda Steven Spielbergin uuden elokuvan ympärillä kuhisee. Se on herättänyt verkossa salaliittoteorian.
Väitteiden mukaan Spielbergin uusi suurelokuva Disclosure Day olisi suunniteltu valmistelemaan ihmiskuntaa maapallon ulkopuolisen elämän paljastumiseen. Verkossa on jo pitkään liikkunut teorioita siitä, että Hollywoodia hyödynnettäisin yleisön totuttamisessa salaisuuksien paljastumiseen ja tuleviin suuriin tapahtumiin, Metro kertoo.
Teorioiden mukaan Hollywood-elokuvat toimivat joskus eräänlaisina ennakkovalmisteluina kriiseille tai poliittisille paljastuksille. Äärimmäisimmissä versioissa ajatellaan jopa, että elokuvantekijöille annetaan tietoa tulevaisuuden tapahtumista.
Kun Spielberg, yksi tunnetuimmista scifi-aiheisten elokuvien tekijöistä, julkisti uuden Disclosure Day -elokuvansa, osa katsojista alkoi jälleen spekuloida, kätkisikö elokuva teemoihinsa jonkin viestin.
Ohjaaja itse kiistää väitteet. Hän kertoo, että elokuva perustuu ufoista ja viranomaisraporteista tehtyyn tutkimukseen sekä julkisesti saatavilla olevaan aineistoon, ei mihinkään salattuun tietoon.
Lontoossa järjestetyssä elokuvan ensi-illassa vieraillut Spielberg naurahti väitteille.
– En todellakaan väitä tietäväni mitään erikoista. Tein tämän elokuvan pelkästään sen tiedon pohjalta, mitä pystyin keräämään UFO-aiheisista dokumenteista – joita nyt kutsutaan nimellä UAP – ja Washingtonin tiedusteluyhteisön ihmisten raporteista, Spielberg sanoi.
Ohjaaja viittasi viime vuosina julkisuuteen tulleisiin lukuisiin ilmailu- ja tiedusteluviranomaisten sekä armeijan lentäjien havaintoihin tunnistamattomista UAP-ilmiöistä. UAP on Yhdysvaltain viranomaisten nykyisin ufoista käyttämä lyhenne.
Spielberg kuitenkin uskoo, että elämme parhaillaan aikaa, jona saamme vielä tietää jotain uutta avaruuden elämästä.
– Julkisuuteen on astunut ilmiantajia, ilmavoimien lentäjiä, laivaston lentäjiä… Erilaista paljastusmateriaalia on tullut julki valtavasti pelkästään viimeisen kuuden vuoden aikana, aina siitä New York Timesin etusivun artikkelista vuodelta 2017 lähtien, jolloin ”tic tac” -tapaus oli pinnalla, ohjaaja jatkoi.
Spielberg viittasi paljon puhuttuun havaintoon noin 12-metrisestä, ovaalinmuotoisesta lentävästä esineestä vuodelta 2004.
– Joten uskon, että juuri nyt on se hetki, jolloin saamme tietää jotakin, Spielberg vielä lisäsi.
Elokuvan käsikirjoittaja David Koepp oli vielä suoraviivaisempi näkemyksissään. Koepp kertoi taustatutkimustensa vakuuttaneen hänet siitä, etteivät viranomaiset ole olleet avoimia UFO-havaintojen suhteen.
– Tiedän nyt tehtyjen tutkimusten ja haastattelujen pohjalta faktana, että hallitus on valehdellut tapahtuneista asioista jo 79 vuoden ajan. Ja vielä nykyäänkin, kun tietoa tiputellaan julkisuuteen vähitellen, asioita salataan ja pimitetään. Olen nyt varma siitä, enkä tiennyt sitä aiemmin, Koepp latasi.
Elokuvan pääosassa Margaret Fairchild -nimistä meteorologia esittävä Emily Blunt kertoi olleensa aina avoimen utelias avaruuden elämää kohtaan. Hän kuvaili rooliin valmistautumisen vieneen hänet mukanaan syvälle todistajalausuntojen maailmaan.
– Kun lukee ja katsoo aiheesta kaiken mahdollisen, haastateltavien ihmisten rehellisyys tekee vaikutuksen, Blunt sanoi.
– He vaikuttivat niin selkeiltä ja rehellisiltä, huolimatta siitä, että he ovat menettäneet työnsä, heitä on hyljeksitty, heidän maineensa on pilattu ja heitä ei ole uskottu vain siksi, että he ovat olleet hämmästyneitä näkemästään, tähti jatkoi.
Elokuvassa näyttelevät Emily Bluntin lisäksi muun muassa Colin Firth, Wyatt Russell ja Josh O’Connor. Disclosure Day saa Suomen ensi-iltansa 10. kesäkuuta. Alla traileri.
Lue myös: Spielberg ylistää kahta nuorta kauhuneroa – “Olen niin iloinen heidän puolestaan”
Lähde: Metro
