Spoilerivaroitus: Mistä Terrence Malickin uudessa elokuvassa oikein on kyse?

3.5.2013 11:00

Puiden ja ikkunoiden läpi suodattuvaa valoa, liihottelevia naisia, mies heidän välissään. Jossain pappi pohtii uskoaan, ja kertojaääni tuntuu puhuvan ihan jostain muusta kuin mitä kuvassa näkyy. Terrence Malickin elokuvat perustuvat enemmän tunteelle kuin juonelliselle käsikirjoitukselle, mutta Episodi otti haasteen vastaan. Luimme tiivistelmän To the Wonderin käsikirjoituksesta ja yritämme nyt selittää, mitä elokuvassa oikeasti tapahtuu.

Teksti: Jouni Vikman

Ensimmäisen elokuvansa Julma maa (Badlands) vuonna 1973 ohjannut Terrence Malick on nyt 69-vuotias. Esikoisensa jälkeen hän on ohjannut vasta viisi elokuvaa, ja jokainen niistä on kulkenut yhä abstraktimman ilmaisun suuntaan.

Malick toki aloittaa kuvaukset käsikirjoituksen kanssa, mutta saattaa kuvauksissa lähteä aivan uuteen suuntaan. Monesti näyttelijät eivät tiedä, millainen lopputulos on, ja usein elokuvaan kiinnitetyt isotkin nimet saattavat huomata roolisuorituksensa päätyneen leikkaussalin lattialle. To the Wonderissa niin kävi ilmeisesti ainakin Barry Pepperille, Amanda Peetille, Michael Sheenille ja Rachel Weiszille, kun ohjaaja halusi keskittyä Ben Affleckin tuskailuun Olga Korylenkon ja Rachel McAdamsin välillä sekä Javier Bardemin eksistentiaaliseen kipuiluun. Alalla se on kuitenkin vakiintunut tietoiseksi riskiksi, jonka tähti ottaa hyväksyessään himoitun roolin Malickin elokuvassa.

Lyhyesti ja ytimekkäästi To the Wonder kertoo Neil-nimisestä amerikkalaismiehestä, joka kohtaa kaksi rakkautta. Toinen on eurooppalainen Marina, joka seuraa Neilia Yhdysvaltoihin, toinen vanha kotipuolen heila Jane. Vanha suola alkaa janottaa, kun Neilin ja Marinan suhde kohtaa ryppyjä.

Tästä peruskuviosta Malick kirjaimellisesti maalaa kamerallaan runollisen ja visuaalisen tripin, joka on monesti vaikeasti ja jopa moniselitteisesti tulkittavissa. Yksiselitteistä juonta enemmän ohjaaja-käsikirjoittaja on kiinnostunut tutkimaan rakkauden eri vaiheita intohimosta vastuuntunnon kautta suruun ja sen kykyä muuttaa ja tuhotakin elämää. Onko rakkauden nimissä tehtyyn liittoon sitouduttava velvollisuudentunnosta, vai voiko hyväksyä, että rakkaus voi muuttua ja haihtuakin?

– Voit rakastaa joitakuita enemmän kuin muita, mutta et ehkä voi elää heidän kanssaan, kuvailee Marinaa näyttelevä Kurylenko.

To the Wonder on vaikeasti tulkittava nimi, jonka kirjaimellinen käännös on ”Ihmeeseen” tai ”Ihmeelle”. Se on ylistys rakkauden ihmeelle ja myös kuvaus ihmisistä, jotka sukeltavat siihen. Alussa ollaan ihmeen äärellä fyysisestikin, kun Neilin ja Marinan tuore suhde kukoistaa romanttisimmillaan ranskalaisella Mont St. Michelin saarella, joka tunnetaan myös Lännen ihmeenä (Merveille de l’Occident).

Kirjailijanurasta haaveileva Neil uskoo löytäneensä Marinassa naisen, johon voi sitoutua epäonnistuneiden suhteiden jälkeen. Marina on teini-ikäisenä Ukrainasta Pariisiin muuttanut miehiin pettynyt nainen, joka on joutunut uurastamaan elättääkseen itsensä ja 10-vuotiaan tyttärensä Tatjanan. Hän näkee Neilissa paremman tulevaisuuden itselleen ja lapselleen.

Pari vuotta myöhemmin arki on iskenyt säröt onneen omakotitalolähiössä keskellä Oklahoman preeriaa. Neil on luopunut kirjailijaunelmistaan ja työskentelee ympäristötarkastajana. Se selittää kuvat mutaisista työ- ja joutomaista, joilta Neil kerää näytteitä. Hän joutuu hankalaan välikäteen, kun lähiseudun sulattamo myrkyttää aluetta, mutta sen ihmiset ja Neilin naapurit ovat riippuvaisia tehtaan toiminnasta.

Lisää luettavaa