Star Trek 2:n salamyhkäisyys hämmensi Lontoossa

19.12.2012 13:29

Vaikka uusin Star Trek -elokuva saa ensi-iltansa vasta ensi kesänä, elokuvan ympärillä kohistaan jo nyt. Paramountin tulevan vuoden suurin elokuvahanke Star Trek Into Darkness on aiheuttanut keskustelua salamyhkäisyydellään. Eniten mielenkiintoa on herättänyt Benedict Cumberbatchin rooli elokuvan pahiksena – huhut hänen roolistaan Khanina ovat velloneet jo jonkin aikaa. Episodi oli mukana Lontoossa viime viikonloppuna tapaamassa elokuvan näyttelijöitä ja näki ensimmäisten joukossa yhdeksän minuutin maistiaiset elokuvasta.

Star Trek Into Darkness on ohjaaja J.J. Abramsin jatkoa vuonna 2009 ilmestyneelle Star Trekille. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat kuusi kuukautta eteenpäin edellisestä osasta.

On vuosi 2259, kun nuori pariskunta (Noel Clarke ja Nazneen Contractor) on lontoolaisessa sairaalassa katsomassa sairasta tytärtään. Näyttää että mitään ei ole tehtävissä. Cumberbatchin esittämä terroristi tarjoutuu kuitenkin auttamaan: ”Voin pelastaa hänet”. Kohtaus vaihtuu ennen kuin selviää kuka muukalainen oikeasti on.

James T. Kirk (Chris Pine) ja Bones (Karl Urban) juoksevat pakoon planeetta Nibirun asukkaita. Pakomatka päättyy hyppyyn korkealta kalliolta. He palaavat uiden Enterprise-alukselle, joka on ”ankkuroituna” meren pohjassa. Samaan aikaan Spock (Zachary Quinto) suorittaa pelastustehtävää yrittäen estää tulivuorta purkautumasta. Kirk ja Bones liittyvät muun miehistön joukkoon seuraamaan Spockin ponnisteluja. Yhdeksän minuuttia on kuitenkin täynnä ennen kuin Spockin kohtalo selviää.

Abramsin tapaan yhdeksän ensimmäistä minuuttia eivät tarjonneet kovinkaan paljon vastauksia, vaan pikemminkin herättivät lisää kysymyksiä. Myös elokuvaa tähdittävät Alice Eve ja Benedict Cumberbatch vaalivat salaisuuksia ja harkitsivat sanojaan tarkkaan. Even vahvistettiin kuitenkin esittävän Dr. Carol Marcusia. Cumberbatchin hahmon nimeksi paljastettiin John Harrison.

– Lyhyesti tiivistettynä hän on terroristi, joka tekee halveksittavia tekoja jalosta syystä.

Lisäinfoa ei ole vielä luvassa. Cumberbatchin mukaan Harrisonin motiivit paljastuvat elokuvassa. Hän kertoo, että katsojat voivat tällöin ehkä tuntea jopa sympatiaa. Tuottaja Bryan Burkin mukaan John Harrison on kuitenkin paljon vahvempi vastustaja kuin Nero edellisessä osassa. Hänkään ei silti kerro mitään uutta, vaan ohittaa Khan-spekulaatiot vitsaillen.

– Välitän terveiset käsikirjoittajille.

Teksti: Noora Kilpinen, Lontoo
Kuva: Stuart Wilson/ImageNet

Lisää luettavaa