Star Wars -tuottaja paljasti – naisohjaaja on vaikeaa palkata

Tiimi etsii sopivaa.

23.11.2016 05:35

Star Wars: Rogue One -elokuvan ensi-ilta siintää jo alle kuukauden päässä. Kyseessä on ensimmäinen spin-off-elokuva saagan päätarinasta.

Lisää leffoja on tulossa roppakaupalla ja uusia ohjaajia tarvitaan. Lucasfilmin pomo Kathleen Kennedy sanoi, että hän haluaa palkata mukaan naisohjaajan, mutta siinä on hänen mielestään omat haasteensa. Kennedy sanookin, ettei hän ole vielä löytänyt ketään, joka voisi ottaa valtavan haasteen vastaan.

– Haluamme olla varmoja, kun tuomme mukaan naisohjaajan, että hänen menestyksensä on jo kirjoitettu tähtiin. Kyseessä ovat giganttiset elokuvat, etkä voi tulla niihin mukaan ilman kokemusta, Kennedy valaisi.

Kennedyn tiimi tiettävästi etsii ohjaajaa, joka täyttäisi kriteerit mutta olisi kuitenkin uransa alkupuolella. Joidenkin mielestä kriteerit täyttäisi esimerkiksi Patty Jenkins, joka ohjaa tulevan Wonder Woman -elokuvan. Toisaalta hän on jo kokenut ammattilainen.

Lähde: Business Insider

Lisää luettavaa