Stephen Kingin jättikirjasta tehdään neliosainen elokuvasarja

24.11.2014 14:42

Stephen King kirjoittaa kirjoja, joista tehdään elokuvia. Näin on käynyt jo melkein 40 kertaa.

Kuitenkin vuosien elokuvakehittelyistä huolimatta on olemassa projekti, joka ei ole edennyt loppuun saakka. Kingin kirja Tukikohta (The Stand), jota monet pitävät kirjailijan parhaana, ei ole vielä koskaan päätynyt elokuvaksi. Romaanista on aiemmin tehty tv-minisarja vuonna 1994. Sarjassa näyttelivät Gary Sinise ja Molly Ringwald. Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvan ohjaajan Josh Boonen mukaan tähän on tulossa suuri muutos.

Boone on paljastanut, että Warner Bros. on tehnyt hänen kanssaan sopimuksen romaaniin perustuvista neljästä elokuvasta, jotka Boonen on määrä käsikirjoittaa ja ohjata. Tukikohdassa virus tappaa suurimman osan maailman ihmisistä ja eloonjääneet alkavat hitaasti jakaantua kahteen leiriin. Tarinassa on klassinen hyvän ja pahan taistelu.

Boone kertoo jo kirjoittaneensa Kingin rakastaman käsikirjoituksen, jossa eeppinen romaani sovellettiin yhden elokuvan pituiseksi. Budjetti olisi ollut 87 miljoonaa dollaria. Warner Bros. kuitenkin lähestyi häntä ehdotuksella suuremmasta budjetista ja romaanin sovittamisesta neljäksi elokuvaksi.

Boone oli heti innostunut. Vaikka hän piti käsikirjoitustaan onnistuneena, Boone oli valmis luopumaan siitä saadessaan neljällä elokuvalla mahdollisuuden pysyä vielä uskollisempana alkuperäiselle tarinalle. Nyt Tukikohta tullaan tekemään niin korkeatasoisesti kuin mahdollista ja näyttelijäkaartilla, joka tulee räjäyttämään katsojien tajunnan, Boone hehkuttaa.

Lähde: Complex

Episodi/RK

Lisää luettavaa