Steven Spielberg potee syyllisyyttä – ”Kadun haikaloille aiheutunutta massatuhoa”

Tappajahain kirjoittajasta tuli hai-aktivisti.

20.12.2022 08:00

Tappajahai -elokuvan (1975) ohjaaja Steven Spielberg avautui yllättäen BBC:n Desert Island Discs -ohjelmassa elokuvan vaikutuksesta haipopulaatioon. ”Kadun todella haille aiheutunutta joukkotuhoa, jonka elokuva ja kirja aiheuttivat”, Spielberg tunnusti.

Tappajahai tehtiin Peter Benchleyn (1940–2006) kirjoittaman romaanin (1974) pohjalta. Benchley omisti merkittävän osan elämästään haiden suojelulle. ”Hait eivät jahtaa ihmisiä tai kanna kaunaa. Jos tietäisin saman nyt kuin aiemmin, en kirjoittaisi Tappajahaita”, Benchley oli kommentoinut ennen kuolemaansa.

Vuoden 2021 tutkimusten mukaan haipopulaatiosta on kadonnut 71 % vuoden 1970 jälkeen. Tiedemiesten mukaan populaation pienemisellä ja Tappajahai -elokuvalla ei ole kuitenkaan yhteyttä keskenään.

Lähde: YahooEntertainment.

Lisää luettavaa