Stranger Things -tekijöitä paiskattiin kovilla syytteillä

Netflix antoi virallisen kommentin.

19.7.2020 08:31

Suosiolla on varjopuolensa. Suoratoistopalvelu Netflixille sataa haasteita, joista viimeisimmät koskevat Tiger King -sarjaa ja kasarinostagiaa tihkuvaa Stranger Things. Yksistään Yhdysvalloissa Stranger Thingsin kolmatta kautta seurasi esim. viime vuonna yli 40 miljoonaa kotitaloutta, joten sarjan tekijöitä kohtaan esitetyt syytökset ovat huomattavia.

Stranger Thingsin luojien, Matt ja Ross Dufferin väitetään plagioineen suuren osan sarjansa juonesta, vuorosanoista ja jopa tyylistä toiselta tekijätaholta. Duffereita syytettiin ideavarkaudesta jo pari vuotta sitten, mutta tuolloin juttu raukesi kantajan luovuttua syytteistään aivan ennen oikeudenkäyntiä.

Tällä kertaa Duffereita vastaan on koottu kuitenkin isompi pakki syytöksiä. Kalifornialaiselle oikeustoimielimelle jätetyssä kanteessa todetaan, että Dufferit ovat varastaneet sarjaansa jopa sen keskeisenä hahmona esitetyn Eleven-tytön. Syytösten taustalla on käsikirjoittaja Jeffrey Kennedy, joka väittää kehitelleensä ennen Stranger Thingsiä käsikirjoitusta nimeltä Totem. Hän oli tehnyt työtä omaa projektiaan varten yhdessä koseptitaiteilija Aaron Simsin kanssa, joka myöhemmin siirtyi tekemään Stranger Thingsiä.

Kennedy väittää saaneensa idean Totemiin omasta lapsuudestaan ja edesmenneestä leikkitoveristaan. Erityisesti Elevenin osalta syytökset ovat kuumia, sillä Kennedy oli niiden mukaan kirjoittanut Totemiin Elevenin tavoin yliluonnollisia voimia omaavan Kimi-tytön. Kimin vaiheet vastaavat Elevenin kokemia.

Netflixin edustajan mukaan Kennedyn syytökset eivät tulleet yhtiölle uutena asiana. Yhtiö pitää niitä perusteettomina ja väittää puolestaan Duffer-veljesten kehittäneen Stranger Thingsin aivan omin päin. Asia tuskin jää tähän.

Lähteet: Digital Spy, The Wrap, CNBC

Lisää luettavaa