Suomalaiselokuva palkittiin Brysselissä – ehdolla Euroopan parhaaksi genre-elokuvaksi

Hanna Bergholmin elokuva jatkaa vahvaa kansainvälistä menestystään.

Julkaistu:

Hanna Bergholmin ohjaama Yön lapsi on voittanut Silver Méliès -palkinnon Brussels International Fantastic Film Festivalilla. Palkinto nostaa elokuvan ehdolle Euroopan parhaan genre-elokuvan Gold Méliès -kilpailuun. Silver Méliès -palkintoja jaetaan vuosittain vain kahdeksalle elokuvalle.

Brysselin tunnustus jatkaa elokuvan kansainvälistä näkyvyyttä. Aiemmin Yön lapsi kilpaili helmikuussa Berliinin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa, jossa se oli ainoa pohjoismainen elokuva.

Seidi Haarlan ja Harry Potter -elokuvista tutun Rupert Grintin tähdittämä elokuva saa Suomen ensi-iltansa 6. marraskuuta 2026. Ennen kotimaan ensi-iltaa elokuva pääsee levitykseen muun muassa Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Britanniassa ja Japanissa.

Lue myös: American Pien Shannon Elizabeth tienasi jäätävän summan OnlyFansissa ensimmäisellä viikolla

Yön lapsi kertoo suomalaisesta Sagasta ja brittiläisestä Jonista, jotka muuttavat metsän keskelle Sagan lapsuudenkotiin. Pariskunta saa lapsen, mutta pian Sagan herää epäily, että vauvassa on jotain poikkeavaa. Elokuvassa vanhemmuuden kokemukset saavat yliluonnollisia sävyjä.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Bergholm ja Ilja Rautsi. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Pamela Tola, Pirkko Saisio sekä brittinäyttelijät John Thomson ja Rebecca Lacey.

Yön lapsi kulkee kansainvälisesti nimellä Nightborn, ja sen budjetti on suomalaisittain korkea 5,6 miljoonaa euroa. Katso alta kohtaus elokuvasta.

YouTube video