Suomalais-liettualainen dokumenttielokuva Barzakh voitti eilen päättyneillä Berliinin elokuvajuhlilla Amnesty Internationalin 5 000 euron palkinnon. Lisäksi ekumeeninen jury palkitsi elokuvan kunniamaininnalla. Barzakh sai kansainvälisen ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien Panorama Dokumente -sarjassa. Elokuva on liettualaisen Mantas Kvedaraviciuksen esikoisohjaus. Siinä seurataan tšetšenialaisia perheitä, joiden jäsenistä joku on kadonnut. Vuosina 2006−09 kuvattu elokuva näyttää sodan ja väkivallan jälkiä ihmisten arjessa. Mantas Kvedaravicius on antropologi ja filosofi, joka valmistelee väitöskirjaa Tšetšenian tilanteesta. Elokuvan on tuottanut Aki Kaurismäki ja Sputnik Oy.
Mika Kaurismäen ohjaama Mama Africa puolestaan sijoittui toiseksi Panoraman dokumenttielokuvien yleisöäänestyksessä. Ensimmäiselle sijalle äänestettiin saksalaiselokuva Im Himmel, Unter der Erde. Der Jüdische Friedhof Weißensee, jonka on ohjannut Britta Wauer. Mama Africa on dokumenttielokuva Miriam Makebasta (1932-2008), joka oli paitsi karismaattinen laulaja myös merkittävä ihmisoikeustaistelija. Elokuva kertoo laulajan elämästä taiteilijana ja aktivistina sekä hänen perinnöstään ja vaikutuksestaan koko Afrikkaan. Mama African ovat tuottaneet saksalainen Starhaus yhteistyössä suomalaisen Marianna Filmsin ja eteläafrikkalaisen Millennium Filmsin kanssa.