Suoratoistossa: Rituaalimurhia Porvoon metsissä

Uskottavampaa kuin ensimmäisellä kerralla?

16.2.2025 23:55

Viime vuonna maksukanavien puolella julkaistun kotimaisen rikossarja Hautalehdon toinen tuotantokausi on saapunut MTV3:n Katsomoon. Ennen sen katsomista muistia voi virkistää ensimmäisen kauden jaksoin, joita nähdään nyt MTV3-kanavalla.

Sarjan toinen kausi ei ole ensimmäistä laimeampi esitys. Porvoon puutaloromantiikkaa huokuvassa miljöössä kytee jälleen kerran jotain pelottavaa, sillä Mikko Leppilammen tulkitsema rikoskomisario Antti Hautalehto saa tutkittavakseen rituaalimaisesti murhatun lääkärin tapauksen.

Tuotteliaan kirjailija Christian Rönnbackan kolmanteen Hautalehto-romaaniin pohjautuva kuusiosainen kakkoskausi välttelee onnistuneemmin epäuskottavuuden sudenkuoppia kuin sarjan aloitus. Rakennus 31 -kirja kietoutui vanhan psykiatrisen sairaalan ympärille.

Aiemmin synkeitä salaisuuksia sisällään pitänyt näyttämö ei tv-sarjassakaan ole mikään onnen tyyssija, vaikka sitä kotinaan pitävät kommuunin jäsenet etsivät itseään taiteen tekemisen kautta. Kommuunin johtohahmo, karismaattinen Mestari (Lauri Tanskanen), liiittyy jollakin tapaa Hautalehdon tutkimuksiin, mutta todisteet ovat kiven alla. Ja kun juttu on edetä, paikallisista metsistä löytyy uusi ruumis.

Sarjan voimavara myös tällä kaudella ovat sen hahmoja tulkitsevan näyttelijäjoukon toimiva yhteispeli ja kyky sujahtaa sisään rooleihinsa. Ohjaaja Petri Kotwica hallitsee henkilöohjauksen erinomaisesti. Kuvaaja Heikki Färmin katsojan eteen maalaamat näkymät nostavat tarinaa myös visuaalisesti sellaiselle tasolle, johon se ei kliseisyydessään osaamattomammissa käsissä yltäisi. Kliseisyys onkin tämän kauden pahin ongelmakohta – rikossarjojen suurkuluttajalle Hautalehdon toinen kausi jättää juonensa puolesta toivomisen varaa.

 

Hautalehto, kausi 1. MTV3:lla alkaen 17.2.25 klo 00.30 ja molemmat kaudet MTV Katsomossa.