Suosikkisarjan uudella juonikuviolla yllättävä vaikutus – kymmenet tuhannet ovat tutustuneet vaihtoehtoiseen tapaan käyttää perintö

Succession

Kuka sanoo, ettei taide voi muuttaa maailmaa?

The Guardian uutisoi, että HBO:n suosikkisarja Succession on vaikuttanut hieman hyväntekeväisyysorganisaatioon. Seuraavaksi pieni juonipaljastus uudelta kaudelta.

Yhdessä kolmannen kauden jaksossa Greg-serkku jää perinnöttömäksi, kun hänen isoisänsä Ewan päättää lahjoittaa koko omaisuutensa Greenpeacelle. Greg ei ratkaisusta pitänyt, ja suunnittelee haastavansa Greenpeacen oikeuteen.

Jaksolla on ollut positiivisia vaikutuksia, sillä Greenpeace on ilmoittanut, että kymmenet tuhannet ovat vierailleet sivustolla jakson jälkeen tutkimassa mahdollisuutta jättää perintönsä organisaatiolle. Sivustolla, jossa aiheesta kerrotaan, on vieraillut tähän mennessä jo yli 22000 ihmistä.

”On mahtavaa nähdä kiinnostuksen määrä, jota olemme saaneet tämän juonikuvion vuoksi osaksemme. Planeettamme tarvitsee suojelemista enemmän kuin koskaan, ja lahjat jotka ihmiset jättävät meille testamenteissaan ovat elintärkeitä kampanjoittemme rahoituksen kannalta”, Greenpeacen Ison-Britannian lahjoitusvastaava John Hutchin sanoo.

Aiheeseen liittyvät jutut