Suosittu koomikko ei halunnut ottaa osaa Michael Bayn rotustereotypioihin

27.10.2015 17:43

Parks & Recreation -sarjasta ja Netflixin tulevasta Master Of None -sitcomista tuttu Aziz Ansari on kyllästynyt Hollywoodin ainaiseen valkopesuun. Vulturen haastattelussa näyttelijä sanoo suoraan, mikä meininki elokuvamaailmassa on.

”Rotukiintiöt ovat oikeasti olemassa oleva asia. Kun näihin sarjoihin valitaan näyttelijöitä, he miettivät, että ’Meillä on jo vähemmistöön kuuluva jätkämme tai tyttömme’. Samassa sarjassa ei voisi koskaan olla kahta intialaista. Aasialaisia voi olla vain yksi, mutta ei kahta. Mustia voi olla kaksi, mutta ei kolmea, koska sitten se olisi mustien ohjelma. Homoja voi olla kaksi, naisia voi olla kaksi, mutta intialaisia voi olla yksi, mutta ei kahta”, Ansari selittää.

Koomikko myös paljastaa, miksi kieltäytyi roolista Michael Bayn Transformers-elokuvassa.

”Se oli rooli puhelinkeskuksen tyypille, jolla on aksentti. Sanoin suoraan, että ’ei, en tee sitä’. Minulla ei ole mitään ketään aksentteja tekevää vastaan. Ymmärrän kyllä. Sinun pitää tehdä töitä. Ja joillekin se ei ole ongelma.”

Michael Bay on sen verran hyvin tunnettu rotustereotypioihin nojaavista vitseistään, että niistä on jopa tehty omia videoitaan. Yksi sellainen alla.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa