Superpahiksesta seksikomediaan – Chronicle-kynäniekka ohjaajaksi

8.11.2012 17:56

Pienellä budjetilla valmistuneen, mutta hyvin menestyneen superpahiselokuva Chroniclen käsikirjoittanut Max Landis vaihtaa ohjaajaksi.

Landis debytoi ohjaajana tulevassa Me Him Her -komediassa.

Chroniclen tapaan Me Him Herissä on kolme nuorta pääosaa. Tällä kertaa elämän kriisit eivät kuitenkaan liity supervoimiin, vaan perinteisempiin nuorten ongelmiin, kun olisi aika löytää oma itsensä, seksuaalinen identiteetti ja rakkaus.

Landikselta on Chroniclen jälkeen tilattu käsikirjoitushommia useisiin elokuvaprojekteihin, joten Me Him Herin tuotanto käynnistyy vasta joskus ensi kesän tienoilla, kunhan herran muut työt valmistuvat.

Myös Chroniclen ohjaajalla Josh Trankilla on kysyntää. Trankin nimi on liitetty Marvelin vielä hyvin varhaisessa vaiheessa oleviin sarjakuvaelokuviin Fantastic Four ja Venom.

Kuva Chroniclesta.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa