Sylvester Stallone ei ole mukana uudessa Rockyn maailmaan sijoittuvassa elokuvassa – tähdellä on hyvä syy vetäytymiseensä

Stallone teki luomuksellaan elokuvahistoriaa, mutta sen omistaa joku muu.

9.11.2022 10:30

Sylvester Stallone loi elokuvamaailman kuuluisimman nyrkkeilijän kirjoituspöydältä kehään asti itse, mutta ei omista minkäänlaisia oikeuksia hahmoonsa.

Ensimmäinen Rocky-elokuva ilmestyi vuonna 1976, eikä tuolloin liki tuntematon Hollywood-tulokas osannut kuvitellakaan, että hänen luomuksestaan kehkeytyisi vielä miljoonia tahkova koneisto.

Elokuvan tekovaiheessa tuotantoyhtiö saneli ehtonsa ja sai nuoren Stallonen luopumaan oikeuksistaan Philadelphian sankari Rocky Balboaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin saaga elää yhä, mutta Stallone ilmoittaa nyt luopuneensa toivosta päästä osalliseksi taloudellisista tuotoista, tai sananvallan saamisesta Rocky-sarjan tulevaisuuteen.

”Ei tule tapahtumaan”, hän toteaa. ”Sen diilin tekivät minulta salassa ihmiset, jotka luulin tuntevani. En tajunnut vielä silloin, että tämä on bisnestä.”

Uusin Rockyn maailmaan sijoittuva elokuva, Creed III, ilmestyy ensi vuonna. Siinä Stallone ei ole mukana lainkaan. Tähti toteaa elokuvan tekijöiden näkemysten poikkeavan rajusti hänen omistaan.

”Tilanne on valitettava, sillä tiedän mitä elokuvasta olisi voinut tulla”, Stallone sanoo. Hän moittii elokuvaa liian synkäksi omaan makuunsa. ”Ihmisillä on jo tarpeeksi pimeyttä.”

Lähteet: Cinemablend, Playlist

 

Lisää luettavaa