”Täällä ei juora omia viinoja”: Häjyt voi pian katsoa elokuvateattereissa!

Aijai! Legendaarista!

22.1.2025 14:31

Uudet häjyt tekevät tuloaan. Häjyt 2 saa ensi-iltansa 19. helmikuuta. Mutta mikäli halajat katsomaan ensimmäistä Häjyä (1999) elokuvateatteriin, niin pian siihen on mahdollisuus.

Nimittäin legendaarinen Häjyt tekee vielä yhden teatterikierroksen maanantaina 10.2. ja tiistaina 11.2. Elokuva keräsi ensimmäisellä kierroksellaan yli 330 000 katsojaa.

Lue myös: Tältä näyttää uusi Häjyt-elokuva – Traileri julkaistu!

Lue myös: Samuli Edelmann häjyilee taas – Jussi Murikka palaa elävien kirjoihin Häjyt-elokuvan jatko-osassa

Aleksi Mäkelä on ohjannut molemmat elokuvat.

Häjyt ja Häjyt 2 ovat erillisiä elokuvia, joilla on itsenäiset tarinansa. Ensimmäinen Häjyt sijoittuu 1990-luvulle ja kertoo eteläpohjalaisista puukkojunkkareista, Jussi Murikasta ja Antti Karhusta, jotka palaavat viiden vuoden vankilatuomion jälkeen kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle. Häjyt 2 puolestaan kuvaa nykyajan häjyjä, joissa on yhä nähtävissä kaikuja legendaarisista hahmoista, kuten Isontalon Antista ja Rannanjärvestä.

Uudessa elokuvassa nähdään Joel Hirvonen (Konsta), Samuli Edelmann, (Jussi Murikka), Severi Saarinen (Jalo), Sari Havas (Sisko), Linda Wiklund (Terhi), Saaga Salo (Saara) ja Ilkka Heiskanen (Jehu).

Alla traileri.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.