Taas on tullut puhdistuksen aika! – Tältä näyttää hittikauhuleffasarja The Purgen uusin osa

The Purge – Puhdistuksen yö on osoittautunut melkoiseksi hitiksi, joten ei ole mikään kovin suuri ihme, että se saa taas jatkoa.

6.4.2018 19:50

The Purge – Puhdistuksen yö julkaistiin vuonna 2013, eikä aikaakaan, kun se sai kaksi jatko-osaa. Puhdistuksen yö: Anarkia ilmestyi vuonna 2014 ja The Purge: Election Year vuonna 2016.

Nyt on aika The First Purgen.

Meininki näyttää samalta kuin aiemminkin. Ensimmäisen Puhdistuksen yö saapuu, alkaa tappaminen, mutta nyt seassa on salaliittojuonittelua.

Leffan jenkkiensi-ilta on asetettu hauskasti Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivälle eli 4. heinäkuuta.

Alla traileri.

Lisää luettavaa