Taikatemppu pilasi Breaking Bad -tähden koe-esiintymisen – haluttu leffarooli meni toiselle

Yksi  ainoa korttitemppu pilasi näyttelijän mahdollisuuden päästä J.J. Abramsin elokuvaan.

2.6.2016 08:30

Breaking Bad -tähti Aaron Paul on Varietyn Actors on Actors -sarjassa muistellut erästä kaameaa koe-esiintymistään.

J.J. Abramsin ohjaamassa Mission: Impossible 3 -elokuvassa näytellyt Paul sanoo kuulleensa ystävältään ohjaajan pitäneen korttitempuista, joten näytteli halusi tehdä vaikutuksen. Abrams pisti Paulin kuitenkin tekemään tempun koko näyttelijäjoukon, muun muassa Tom Cruisen, edessä. Temppu sai Cruiselta erityisen hyväksynnän, joten se jäi Abramsin mieleen.

Niinpä kun Paul myöhemmin haki roolia Cloverfield-elokuvasta, muisti paikalla ollut tuottaja Abrams heti näyttelijän tekemän tempun.

”Olin opetellut kolmesivuisen monologin. Se oli koelukuni”, Paul muistelee. ”Kävelin sisään ja J.J. oli siellä. Hän otti esille sen taikatempun ja kadotin täysin ajatuksenjuoksuni.”

”Hän pisti minut kertomaan sen korttitempputarinan, ja olin todella vaivaantunut. Sitten aloitimme, ja aloin vetää monologiani, mutta olin täysin hukannut ajatukseni, joten pysähdyin ja pahoittelin J.J:lle. Hän sanoi, että se on ihan OK, ja kiitti käynnistä… Se oli kamalaa.”

Paul ei tietenkään saanut roolia, mutta päätyi vain hieman myöhemmin Breaking Bad -sarjaan, joten homma tuskin jäi valtavasti harmittamaan.

 

Lisää luettavaa