Taksikuski päätyy äärimmäisiin keinoihin kotimaisessa uutuuselokuvassa

Tulossa ensi vuoden alussa.

20.10.2022 19:00

Kansainvälisesti menestyneen dokumenttielokuvaohjaaja Tonislav Hristovin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Laupias taksikuski saa pian ensi-iltansa.

Suomalais-ruotsalais-bulgarialaisena yhteistuotantona valmistuneen elokuvan pääosassa nähdään Bulgarian tämän hetken menestyneimpiin miesnäyttelijöihin kuuluva Malin Krastev. 

Laupias taksikuski kertoo Krastevin esittämästä Mustanmeren rannalla työskentelevästä taksikuskista Ivanista. Hyvittääkseen menneisyytensä erheet mies yrittää kaikin keinoin tienata riittävästi rahaa voidakseen matkustaa Suomeen tapaamaan entistä vaimoaan (Alma Pöysti) ja poikaansa (Amos Brotherus). Raha on kuitenkin tiukassa, ja lopulta Ivan päätyy äärimmäisiin keinoihin. Voiko kertaalleen menetettyjä asioita enää korjata?

Bulgarialaissyntyinen Hristov on aiemmin ohjannut muun muassa dokumenttielokuvat Veeran maaginen elämä (2019), Hyvä postimies (2016) ja Love & Engineering (2014).

Elokuvan tuotannosta vastaa Making Movies -yhtiö, jonka tuotantoja ovat monet menestyksekkäät kotimaiset draamaelokuvat, kuten hiljattain ensi-iltansa saanut Rakkaani merikapteeni sekä ohjaaja Klaus Härön aiemmat elokuvat Miekkailija ja Tuntematon mestari.

Making Movies -yhtiön tuottaja Kaarle Aho odottaa kuumeisesti tulevaa ensi-iltaa. Hän on tehnyt dokumenttielokuvia yhdessä Hristovin kanssa jo 15 vuotta.

”On ollut mahtavaa päästä tekemään hänen kanssaan vihdoin myös pitkä näytelmäelokuva”, Aho kertoo tiedotteessa.

”Tonislavin tyyli on vankka ja omintakeinen, hänen elokuvissaan korostuu ihmisläheisyys ja koskettava, elämänmakuinen kerronta, uskon että tämäkin Tonislavin elokuva tulee liikuttamaan ja koskettamaan katsojia kautta maan”, tuottaja jatkaa.

Laupias taksikuski tulee Suomen valkokankaille alkuvuodesta 2023.

Lisää luettavaa