Tältä näyttävät Myrskyluodon Maijan päätähdet – kotimainen suurtuotanto ilmestyy ensi vuonna

Solar Filmsin tuotanto saa ensi-iltansa vuonna 2024.

22.2.2023 14:33

Tulevasta Myrskyluodon Maija -elokuvasta on julkaistu uusi kuva, jossa nähdään pääosan esittäjät, ruotsalaiset näyttelijät Amanda Jansson ja Linus Troedsson.

Oheisessa kesäkuvassa Maija ja Janne ovat sisällä vajassaan, joka on rakennettu pääkuvauspaikalle Ahvenanmaan pohjoisosaan.

Myrskyluodon Maijan muissa rooleissa nähdään  muun muassaJonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus Maijan vanhempina. Maijan sisarta näyttelee Amanda Kilpeläinen Arvidsson. Brittiläisten upseerien roolit näyttelevät Desmond Eastwood ja Tony Doyle.

Solar Filmsin tuottama elokuva on mittava kotimainen suurtuotanto. Lehdistötiedotteen mukaan se tuo Myrskyluodon 1800-luvun maailman modernin elokuvakerronnan keinoin tähän päivään.

Tiina Lymin ohjaama elokuva kuvataan ruotsiksi, ja ensi-iltaan se tulee vuonna 2024.

Lisää luettavaa