Tuottaja-näyttelijä Tom Cruisen elokuvia markkinoidaan nykypäivänä toinen toistaan näyttävimmillä stunteilla. Esimerkiksi uusimmassa Vaarallinen tehtävä -elokuvassa Cruise nähdään hyppäämässä moottoripyörän selässä kielekkeeltä vapaapudotukseen. Aiemmin leffoissa on kiivetty ylös maailman korkeinta rakennusta ja pidetty kiinni nousevan lentokoneen kyljestä.
Kuitenkin kauan ennen Cruisea kovimpien stunttien ykköskaliiberia oli James Bond -elokuvasarja. Etenkin 1970-luvulla agenttileffasarjassa vakiintui käytäntö leffa-alan kunnianhimoisimpiin kuuluvien stunttien kotina.
Yksi muistettavimmista ja mielenkiintoisimmista stunteista nähtiin Roger Mooren ensimmäisessä James Bond -seikkailussa Elä ja anna toisten kuolla.
Kyseisessä kohtauksessa juonitasolla Bond on pulassa: konnat ovat sulkeneet hänet krokotiiliaitaukseen matelijoiden suupalaksi. Esa Saarisen määrittelemän ”007-filosofian” mukaisesti James ei kiusaannu, vaan pelastautuu pomppimalla turvaan käyttämällä, kuinkas muutenkaan, krokotiileja siltana. Herkkupala jää matelijoilta saamatta ja seikkailu jatkuu.
Stuntin kuvaaminen ei ollut yksinkertainen eikä varsinkaan turvallinen tehtävä. Krokotiilejä osasi kunnolla käsitellä ja niihin luotti vain niiden omistaja, Ross Kananga, joka omisti tosielämän krokotiilitilan Jamaikalla, jossa kohtaus kuvattiin.
Stuntissa Bondin siltana toimivat krokotiilit kiinnitettiin osittain veteen, mutta esimerkiksi suut jätettiin näyttävyyden vuoksi sitomatta. Lopulta tempun vaarallisuuden vuoksi Kananga itse suoritti stuntin. Kuusi kertaa!
”Jotain sellaista on lähes mahdotonta tehdä. Minun piti tehdä se kuusi kertaa, ennen kuin sain sen oikein. Kaaduin viisi kertaa. Elokuvayhtiö lähetti jatkuvasti Lontooseen tilausta uusista vaatteista. Krokotiilit purivat kaiken pois, kun osuin veteen, myös kengät. Sain 193 tikkiä jalkaani ja kasvoihini”, krokojen omistaja kommentoi IMDB:n mukaan.
Riskeistä kertonee vielä se, että Kanangan oma isä oli kuollut krokotiilin suihin. Roger Moore kertoo Elä ja anna toisten kuolla -elokuvaa käsittelevässä dokumentissa, että tilanomistaja tiesi ja osoitti kuka krokotiileista syyllinen oli.
Kananga ansaitsi sstuntistaan 60 000 dollaria. Hänen mukaansa myös nimettiin Yaphet Kotton elokuvassa esittämä pääkonna. Alla video stunttien epäonnistuneista ja onnistuneesta versiosta.