Tänään Pamela Tolan elokuva vuodelta 2018 – Neljä pariskuntaa ryhtyy parinvaihtoon

Episodin tähdet ★★★

16.2.2025 06:30

Kun näyttelijänä paremmin tunnettu esikoisohjaaja Pamela Tola kohtaa Luokkakokous-tuottaja Jesse Fryckmanin, lopputuloksena on mitäpä muuta kuin tanskalaiseen konseptiin perustuva komedia.

Vuonna 2018 valmistuneessa Swingers-elokuvassa nähdään myös yksi Luokkakokouksen tähdistä. Aku Hirviniemi on mukana näyttelijänä ja osatuottajana yhtiökumppaninsa Janne Katajan kanssa.

Näyttelijäkaartissa esiintyy muitakin tunnettuja nimiä elokuvista ja televisiosta, kuten Matleena Kuusniemi, Kiti Kokkonen ja Roope Salminen.

Neljä eri-ikäistä pariskuntaa kokoontuu parinvaihtoviikonloppuun. Kaikilla on kriisinsä joko pinnalla tai piilossa ja sen myötä omat syynsä kokeilla parinvaihtoa.

Viikonlopun pukukoodi on kylpytakilla tai ilman, ja rakastuminen, mustasukkaisuus ja muut tunteet ovat kiellettyjä. Lopputuloksena saadaan aikaan enemmän keskinäisten kriisien selvittelyä kuin villiä ja vapaata sekstailua.

Lue myös: Harry Potter -tähti Rupert Grint nähdään suomalaisessa elokuvassa – Esittää jännärin toista pääosaa

Swingersin jälkeen Tola on ohjannut suureksi hitiksi nousseen vuoden 2020 Teräsleidit-komedian ja tammikuussa 2023 ilmestyneen elokuvan Järjettömän paska idea.

Swingers esitetään Subilla sunnuntaina 16.2.2025 klo 21.00. Elokuva kuuluu myös MTV Katsomo Plussan ja Cineastin valikoimaan. Katso traileri alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.