Mitä tapahtuu kun yhdistetään yksi vuorokausi, kolme miestä ja loputtomasti olutta? Katso tänään tv:stä

4.11.2013 06:27

Tänään nähdään televisiossa kotimainen Pussikaljaelokuva, joka perustuu Mikko Rimmisen menestysromaaniin.

Elokuva kertoo kolmesta nuoresta miehestä, jotka viettävät kesäpäivää Helsingin Kalliossa. Kolme vapaaehtoisesti syrjäytynyttä tai syrjäytymässä olevaa nuorta miestä, yksi kesäinen vuorokausi, loputtomasti puhetta ja paljon kaduilla, puistoissa ja kapakoissa nautittua olutta.

Episodi antoi elokuvalle neljä tähteä, kun se tuli teattereihin pari vuotta sitten. Tasaisesti humaltuva kolmikko ei anna pikkuasioiden painaa, sillä heidän maailmansa on valmis, arviossa kirjoitetaan. Kokonaisuudesta muodostuu osasiaan suurempi kokonaisuus, joka vetää mukaansa vastuuttoman vetelehtimisen maailmaan.

Pussikaljaelokuva nähdään Nelosella maanantaina 4.11. kello 21:00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa