Tänään televisiossa: kotimaisen elokuvaharvinaisuuden ensiesitys

26.9.2013 06:27

Tänään esitetään televisiossa kotimainen elokuva Musta Lumikki vuodelta 1971. Elokuvaa ei ole televisiossa aiemmin nähty.

Musta Lumikki kertoo somalialaisen miehen ja suomalaisen naisen rakkaustarinan.  Aihe oli elokuvan tekoaikana erilainen ja uskalias, sillä maahanmuuttajia ei vielä 1970-luvulla Suomessa näkynyt. Somalialaisiakin alkoi tulla Suomeen vasta 1990-luvulla.

Musta Lumikki jäi nuorena tapaturmaisesti kuolleen Matti Sokan (1946–1977) ainoaksi pitkäksi elokuvaksi. Miespääosaa näytteli Suomessa asuva amerikkalainen kielitieteilijä Eugene Holman. Sairaanhoitaja Sadun roolissa nähdään Ulla Kivipato.

Musta Lumikki esitetään YLE Teemalla torstaina 26.9. klo 21.45.

Lisää luettavaa