Tänään tv:ssä: Ben Affleckin ja Matt Damonin Oscar-palkitusta elokuvasta on jo yli 20 vuotta – Nykyään klassikkoasemassa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Good Will Hunting.

9.12.2018 08:00

Laatudraama kertoo nuoresta yliopiston talonmiehenä työskentelevästä matematiikkanerosta, joka haluaa vain juoda kaljaa kavereiden kanssa. Apuun rientää professori, joka auttaa Williä löytämään suunnan elämässään.

Pääosaa esittää Matt Damon, joka käsikirjoitti elokuvan Ben Affleckin kanssa. Affleck näyttelee myös elokuvassa, ja kaksikko palkittiin käsikirjoituksesta Oscarilla. Robin Williams puolestaan voitti professorin roolista sivuosa-Oscarin

Gus van Santin ohjaustyö nauttii edelleen suurta arvostusta, mistä kertoo muun muassa se, että se on päässyt IMDb:n top-listalle sijalle 100.

Good Will Hunting esitetään AVA-kanavalla sunnuntaina 9.12.2018 klo 21.00. Katso alta pätkä Oscar-gaalasta.

Lisää luettavaa