Tänään tv:ssä: Tätä ei nähty Suomen teattereissa – Black Panther -ohjaajan ja -tähden kehuttu yhteinen elokuva vuodelta 2013

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Fruitvale Station.

On vuoden 2008 viimeinen päivä.

Oscar Grant (Michael B. Jordan) on 22-vuotias kalifornialainen, joka päättää muuttaa elämänsä, uusi vuosi kun on mahdollisuuksien aikaa. Hän haluaa olla parempi poika äidilleen, parempi kumppani tyttöystävälleen ja parempi isä pienelle tyttärelleen.

Muutos tuleekin, muttei halutunlainen.

Tositapahtumiin perustuva draama kuvaa Oscarin päivän etenemistä ja mitä Fruitvalen metroasemalla lopulta tapahtuu.

Sundance-festivaaleilla palkittu elokuva jäi meillä vaille teatterilevitystä. Se kuvaa koruttomasti arkea amerikkalaisen unelman lohduttomissa varjoissa Oaklandissa.

Ohjaja Ryan Coogler teki sittemmin huippusuositun Marvel-leffan Black Panther, jossa pääosaa esittävä Michael B. Jordan myös näytteli.

Fruitvale Station
esitetään Yle Teemalla klo 21.50. Areenassa 29 päivää. Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat